tiistai 14. helmikuuta 2017

Arki

Mies siunattiin haudan lepoon viime sunnuntaina. Hautajaiset olivat pienet, mutta kauniit. Muistotilaisuus pidettiin meillä kotona. Nyt on sitten arki alkanut. Papereita on pitänyt etsiä perunkirjoitusta varten ja sitten on nämä talon työt. Täytyy sanoa, että ei sitä nainen tiedä kuin osan talon hommista, kun talossa on mies. Tänä aamuna nukuin pommiin, oli kiire päästä tapaamiseen. Lähdin laittamaan autoa lämpenemään, liukastuin portaissa, kun kukaan ei olut niitä hiekoittanut eilisen suvikelin jäljiltä. Samainen suvikeli oli tiputtanut lumet autotallin katolta tallin ovien eteen ja kas, ovet eivät mahtuneetkaan aukeamaan. Ei auttanut kuin ottaa esiin petkele ja hakata yöllä pakkasessa kivikovaksi jäätynyttä sohjoa ja jäätä hiki hatussa. Voimille se otti ja kylille lähtiessänikin vielä kasvot kiilsivät hiestä, mutta sainpas auton pois tallista! No, nyt on toisenkin tallin ovet saatu jo auki. Käsivarret ja sormet ovat tosin melkoisen kipeät mokomasta jään hakkaamisesta. Paljon on talonpidossa asioita, joita jännitän ja jotka miehellä menisivät rutiinilla. Tulen teko uuneihin on yksi sellainen. Leivinuuni on minulle erityisen pelottava kapistus, mutta olen sentään kerran saanut tulet siihenkin, eikä edes pahasti savuttanut sisälle. Olohuoneen uuni on hiukan vähemmän pelottava onneksi. Tuhkien vienti pihalle on sekin taitolaji. Eräällä kerralla onnistuin kaatumaan tuhkaämpärin kanssa loikkiessani lumivallien yli kohti marjatarhaa. Onneksi vain pohje hieman venähti. Keinopolvien kanssa ei ole ihan leikintekoa kaatuilla. Tuolla reissulla opin, että kännykkä on aina pantava taskuun, vaikka vain piipahtaisi ulkona. Tuonne pakkasiin jos kaatuu ja vääntää polvensa, ei kukaan kuule, vaikka huutaisin kuinka apua - asumme nääs melko yksinäisellä paikalla, lähinaapureita ei ole. Arkeeni kuuluu nyt myös yksinäisyys. Ystäviä toki on, mutta se kodin tyhjyys on niin musertavaa. Vain kissa tuo hiukan eloa kotiin. Olenkin päättänyt pitää itseni liikkeellä. Lasten luo kaupunkiin ajan aika-ajoin ja he puolestaan vierailevat mummulassa. Kolmesti viikossa käyn kuntosalilla, tässä iässä on pakko pitää kunnostaan huolta. Naistenpiiri kokoontuu kerran viikossa ja onpahan minulle kaavailtu vastuunottoa jonkinsorttisesta kyläkammaritoiminnastakin. Tosin en tiedä olenko sellaiseen vielä valmis. Ystäviä tapaan sattumanvaraisesti silloin tällöin. Suurin osa heistä vain asuu niin kovin kaukana. Haudalla käyn päivittäin. Kotia siivoilen, ja kunhan kesä koittaa, alkavat pihatyöt ja niitähän sitten riittää!

4 kommenttia:

  1. Olen kyllä monesti ajatellut sitä miten pärjäisin vanhan talomme kanssa jos miestä ei olisi, en ehkä mitenkään. Olet urhea nainen, uusi elämänvaihe vaatii aikaa sopeutua ja oppia. Olen niin iloinen siitä että et jää kotiin yksin suremaan, vaan lähdet liikkeelle. Lämpimät halaukset blogi-ystäväni!

    VastaaPoista
  2. Tuonne toiseen blogiisi jo kirjoitinkin viestin. Minullakin on ollut opettelua yksinäni talossa asumista.
    Ainakin itellä jo helpotti sitten kun sain pidettyä ne perunkirjoitukset, mutta vieläkin korvat soi hiljaisuudessa oudosti.
    Hyvä kun sinulla on käyntipaikkoja, ja liikuntaa ja lapset. Kotoa on joskus pakko lähteä "ihmisten ilmoille", täälläkin on hyvin rauhallinen asuinpaikka, vaikka naapurit on lähellä ja he pitävät hyvin yhteyttä. Käymme yhdessä kaupassa ja muissakin tilaisuuksissa. Minulla ei ole autoa, onneksi bussit kulkee.
    Kovasti olen miettinyt kaupunkiin muuttoa. Olen tullut siihen tulokseen, ettei minusta ole yksin asumaan ok-talossa pitemmän päälle, vaikka olenkin puutarha-harrastaja ollut. Kukaan ei korjaile enää taloa eikä pidä sitä kunnossa.
    Voimia sinulle, aikansa vie ennenkuin jaksaa, anna itsellesi aikaa sopeutua. Vieläkin olen epävarma jaksaisinko mennä esim töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia sinullekin! Minä lupasin miehelle pitää huolta talosta, ja tämä on yhteinen kotimme, siksi rakas. Kaupungissa minulla on kerrostaloasunto, mutta se on pakko pitää vuokrattuna, rahat ei riitä molemmissa asumiseen. Tässä haluan olla, jos vain pärjään!

      Poista