tiistai 14. helmikuuta 2017

Arki

Mies siunattiin haudan lepoon viime sunnuntaina. Hautajaiset olivat pienet, mutta kauniit. Muistotilaisuus pidettiin meillä kotona. Nyt on sitten arki alkanut. Papereita on pitänyt etsiä perunkirjoitusta varten ja sitten on nämä talon työt. Täytyy sanoa, että ei sitä nainen tiedä kuin osan talon hommista, kun talossa on mies. Tänä aamuna nukuin pommiin, oli kiire päästä tapaamiseen. Lähdin laittamaan autoa lämpenemään, liukastuin portaissa, kun kukaan ei olut niitä hiekoittanut eilisen suvikelin jäljiltä. Samainen suvikeli oli tiputtanut lumet autotallin katolta tallin ovien eteen ja kas, ovet eivät mahtuneetkaan aukeamaan. Ei auttanut kuin ottaa esiin petkele ja hakata yöllä pakkasessa kivikovaksi jäätynyttä sohjoa ja jäätä hiki hatussa. Voimille se otti ja kylille lähtiessänikin vielä kasvot kiilsivät hiestä, mutta sainpas auton pois tallista! No, nyt on toisenkin tallin ovet saatu jo auki. Käsivarret ja sormet ovat tosin melkoisen kipeät mokomasta jään hakkaamisesta. Paljon on talonpidossa asioita, joita jännitän ja jotka miehellä menisivät rutiinilla. Tulen teko uuneihin on yksi sellainen. Leivinuuni on minulle erityisen pelottava kapistus, mutta olen sentään kerran saanut tulet siihenkin, eikä edes pahasti savuttanut sisälle. Olohuoneen uuni on hiukan vähemmän pelottava onneksi. Tuhkien vienti pihalle on sekin taitolaji. Eräällä kerralla onnistuin kaatumaan tuhkaämpärin kanssa loikkiessani lumivallien yli kohti marjatarhaa. Onneksi vain pohje hieman venähti. Keinopolvien kanssa ei ole ihan leikintekoa kaatuilla. Tuolla reissulla opin, että kännykkä on aina pantava taskuun, vaikka vain piipahtaisi ulkona. Tuonne pakkasiin jos kaatuu ja vääntää polvensa, ei kukaan kuule, vaikka huutaisin kuinka apua - asumme nääs melko yksinäisellä paikalla, lähinaapureita ei ole. Arkeeni kuuluu nyt myös yksinäisyys. Ystäviä toki on, mutta se kodin tyhjyys on niin musertavaa. Vain kissa tuo hiukan eloa kotiin. Olenkin päättänyt pitää itseni liikkeellä. Lasten luo kaupunkiin ajan aika-ajoin ja he puolestaan vierailevat mummulassa. Kolmesti viikossa käyn kuntosalilla, tässä iässä on pakko pitää kunnostaan huolta. Naistenpiiri kokoontuu kerran viikossa ja onpahan minulle kaavailtu vastuunottoa jonkinsorttisesta kyläkammaritoiminnastakin. Tosin en tiedä olenko sellaiseen vielä valmis. Ystäviä tapaan sattumanvaraisesti silloin tällöin. Suurin osa heistä vain asuu niin kovin kaukana. Haudalla käyn päivittäin. Kotia siivoilen, ja kunhan kesä koittaa, alkavat pihatyöt ja niitähän sitten riittää!