keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Välipäiviä

Jokin merkitys noilla lääkkeillä on miehen uneen, koska nyt, pidemmän aikaa lääkkeenotosta, hän on taas nukkunut ihan hyvin. Väliviikko hoidoista menossa, lääkkeen sivuvaikutukset hälvenneet, nyt vaan vastustuskyky alimmillaan!

Äidillä on taas kaikki hyvin! Suola-arvojen alhaisuus sai äidin sekavaksi, nyt natrium enemmän kohdillaan, ja äiti ennallaan, samoin turvotus saatiin sairaalassa laskemaan. Nyt lääkkeillä ja niukemmalla veden juomisella tästä eteenpäin! Kyllä säikäytti, mutta onneksi kaikki taas kunnossa!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Sivuoireita sytostaatista

Tuo suun kautta otettava sytostaatti ei olekaan kovin harmiton, vaan sivuoireita on ihan runsain mitoin: Kuvottava olo tulee ja menee, väsymys on tietenkin läsnä, lisänä luuston ja nivelten kivut, mies on maininnut mm leuka- ja rintakivut. Noista rintakivuista hoitaja onneksi ennakolta jo hoksautti, että eivät liity sydämeen. Ja sitten kummallisin, jota emme osaa muuhun yhdistää, on unettomuus, ja silloinkin kun uni tulee, mies herää vähän väliä. Hermothan tuossa menee! Nyt on hoidoissa väliviikko ja vastustuskyky on alimmillaan. Kovasti koitetaan olla varovaisia. Huomenna lähden kuitenkin äitiäni katsomaan, hän on päässyt sairaalasta ja ajelemme Pohjanmaalle tyttären kanssa häntä moikkaamaan. Mies jää killin kanssa kotiin.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Ensimmäiset kotisytostaatit

Maanantaina kävimme labrassa ja tablettihoitajan luona sairaalassa. Koska veriarvot olivat hyvät, sai mies luvan ottaa tiistaina ensimmäistä kertaa sytostaatit kotona tablettien (kapselien) muodossa. Näissä tableteissa pitäisi olla ainakin osittain erilaiset sivuvaikutukset kuin tiputettavassa, vaikka lääke itsessään on sama. Ehkä hiukan enemmän on miehellä ollut pahoinvointia nyt ja jonkinlaista epävarmuutta liikkeissään. Johtuvatko nämä sitten lääkkeestä vai yleisestä voinnista, mene ja tiedä. Sytostaattien suhteen ollaan nyt puolivälissä. Enää jäljellä siis kaksi pidempää tiputusta ja kahdet kotona otettavat lääkkeet. Toistaiseksi mennyt hyvin.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Somen hyvää vai pahaa?

Liityin syöpäsairaiden läheisten facebook-ryhmään. En tiedä onko järkevää. Olen jo lopettanut netistä syöpäsivujen lukemisen, kun olen viimein oppinut, että jokainen syöpä on erilainen ja jokaisen tarina on omanlainen. Onko tämä nyt paluuta entiseen, itsensä pelotteluun?! Voi olla. Katson hetken onko ryhmästä minulle iloa vai haittaa. Päätän sitten jäänkö vai lähdenkö, saanko vertaistukea vai ahdistunko vain.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Lisää murheita

Mies sai tiistaina toisen pidemmän sytostaattitiputuksensa ja nyt on menossa ensimmäinen päivä ilman pahoinvoinninestolääkitystä. Lähti juuri heinää niittämään pellolle, joten ilmeisen kohtuullinen on vointi, kun jaksaa traktorin rattiin! Maanantaina menemme lääkehoitajan pakeille sairaalaan, saamme ohjeet miten otetaan sytostaatit tabletteina kotioloissa. Jotain mystistä niihin liittynee, kun oikein pitää mennä opetukseen! Tabletit on jo tilattu apteekkiin, ja onneksi korvattavuuskin on jo myönnetty, muutoin neljän, kerrallaan tarvittavan tabletin hinta olisi viidettä sataa euroa! Tästä eteenpäin siis tuo lyhyempi tiputushoito korvataan kotioloissa otettavilla tableteilla! Mielenkiintoista!

Miehellä siis kohtuullinen tilanne tällä hetkellä, mutta se toinen asia ja uuden murheen aihe, on, että kahdeksankymppinen äitini on joutunut sairaalaan ja hällä tutkitaan nyt mistä johtuu elimistön suolojen vaje ja siitä aiheutuvat hankalat oireet. Äitiä pitäisi päästä katsomaan jossakin välissä, joko nyt viikonloppuna tai sitten ensi keskiviikkona, kun miehen sytostaattihoidoilta uskaltaa lähteä! Luojalle kiitos, isosiskoni asuu äidin kanssa samalla paikkakunnalla ja on hänen apunaan ja tukenaan siellä, minulla matkaa äidin luo on neljättäsataa kilometriä! Mutta voi tätä huolien määrää! Pikkuhiljaa alkaisi jo tämänsorttinen riittää!

torstai 9. heinäkuuta 2015

Vastustaa

Kyllä nyt vastustaa. Miehen veriarvot laskeneet viimekertaisten sytostaattien myötä niin alas, että ei voida vielä antaa lisää sytoja, vaikka aikataulun mukaan pitäisi. Neutrofiilit ("Veressä olevista leukosyyteistä 40-75 prosenttia on neutrofiilejä, niiden pääasiallinen tehtävä on akuutti tulehdusvaste kudosvaurioon jossa ne syövät ja tuhoavat vaurioituneen kudoksen ja kehoon tunkeutuvat mikrobit, erityisesti bakteerit." Lähde: Solunetti) ovat nyt alhaalla. Tulehdusriski on siis suuri. Kahdesti tällä viikolla otettu labrat ja edelleen siirtyy ensi viikkoon. Maanantaina taas verikoe, tiistaina tiputus, jos arvot ok. Minua tämä hermostuttaa. Miestä ei paljon hätkäytä. Minusta suunnitelmien pitäisi edetä kuin juna, aikataulussa ja oikeita raiteita, mutta näkyvät menevän miten sattuu möykkyisiä ja mutkaisia kärrypolkuja! Huokaus!

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Mietteissäni vaan mietin...

... että on se jännää miten yksin sitä ihminen loppujen lopuksi murheidensa kanssa on. Eipä nytkään juuri kukaan kysele, että miten teillä voidaan, miten te jaksatte, vaikka moni tietää tilanteemme. No työnsä puolesta kysyvät ammatti-ihmiset, kun heitä tavataan, mutta harvalukuinen on ystävissä, tuttavissa se porukka, joka aidosti välittää. Tämän saman koin, kun aikanaan sairastuin ja jouduin pitkille sairaslomille ja lopulta eläkkeelle. Eipä työyhteisöstäkään juuri kukaan kysellyt perääni, vaikka olin samalla työnantajalla 25 vuotta. Joku ystävistä piti yhteyttä, mutta suurin osa kaveruuksista jäi. Joku oli kuulemma valinnut toisen sairastuneen, jota tukea. Minä olisin kaivannut vain kahvitteluseuraa, en niinkään sairauteni jakajaa. Onko vika tässä ajassa vai miksi me ihmiset olemme lakanneet välittämästä? Vai olemmeko välittäneet koskaan? Miksi on niin vaikea kysäistä taakkaansa kantavalta tämän kuulumisia? Onko siinä taustalla pelko, että tulee oikea ryöppy murheita ja valituksia syliin, eikä ole aikaa tai halua niitä vastaanottaa? Vai onko niin, että kullakin on omat murheensa ja hyvä jos ne omansa jaksaa kantaa? Vai koemmeko me, että on tunkeilevaa kysyä, että toinen ei ehkä haluakaan puhua asioistaan? Vai onko sairaus tabu? Mene ja tiedä. Minä kysyn nyt itseltäni mitä kuuluu. Kiitos kysymästä. Ei kuulu kovin hyvää. Miehelläni on syöpä.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Siivousajatuksia

Näin adrenaliinimyrskyn vallassa, hullunkiilto silmissä, keskellä siivousurakkaa on hyvä muistuttaa itseään muutamista elämää (siivousta) helpottavista seikoista: 1. Älä pidä mattoja lattialla, älä ainakaan räsymattoja, jos et jaksa viedä niitä pihalle ja puistella niitä siellä! Räsymattoja on nääs äärimmäisen hankala ja ärsyttävä imuroida, sillä ne ruttaantuvat ja imeytyvät imurin suulakkeeseen, eivätkä pysy millään lattiaa vasten! 2. Älä kerää joka paikkaa pullolleen tyynyjä, älä ainakaan, jos haluat välttää hakkaamasta niitä mattotelineellä puoli päivää pää punaisena! 3. Älä kerää pikkutavaroita hyllyjen/pöytien/yhtään minkään päälle, jos et halua loppupäivää pyyhkiä niistä pölyjä ja järjestellä niitä uudelleen! 4. Älä osta vanhoja painavia huonekaluja, jos joudut aina imuroidessasi siirtelemään niitä ja onnistut joka kerta tökkäämään varpaasi kipeästi siihen chippendalesohvan terävään tassujalkaan! 5. Myy kaikki tavarasi ja tee yläkerrastasi ilmava avaruustila, jossa on vain helposti imuroitavaa lattiapintaa, eikä sängyn (itseasiassa sänkynäkin voisi olla vain pelkkä patja, ettei selkä katkea sängynalustaa imuroidessa) lisäksi yhtään ylimääräistä huonekalua tai tekstiiliä!!! Säilyy järki!!!!