perjantai 19. kesäkuuta 2015

Sairaalassakäyntejä juhannusviikolla

Täällä sitä olla öllötellään kahdestaan ja vietetään juhannusta omassa kotona. Viikko oli kiireinen ja rankka, monenlaista on ennättänyt tapahtua! Maanantaina mies kävi keuhkolääkärillä. Käynti oli vähän kummallinen ja ainakin minulle jotenkin pettymys. Lääkäri ei tuntunut ottavan tosissaan miehen kuvausta siitä miten hän läkähtyy pieniäkin tehtäviä suorittaessaan. Lääkäri vain intti, että ei miehellä voi loppua henki, kun lähtötilanne ennen keuhkoleikkausta oli niin hyvä ja keuhkoissa niin iso kapasiteetti! No, sitten hän kuitenkin totesi, että onhan siellä sitä keuhkolaajentumaa, joka voi hankaloittaa tilannetta. Joka tapauksessa hän päätti, että syksyllä tehdään keuhkojen ja sydämen rasitustesti ja mahdolliset työkyvyn arviot - sytostaattihoitojen aikana niitä ei kannata tehdä, kun kunto on huono joka tapauksessa. Pikkuisen outo oli kuitenkin lääkäri ja erityisesti minua ärsytti se, että hän puhui minulle eikä miehelle, aivan kuin mies ei olisi ollut ihan täydessä ymmärryksessä! No, ehkä lääkäreillä on näissä asioissa se kokemus, että vaimot omaksuvat enemmän asioita? Mene ja tiedä!

Tiistaina oli sitten se ensimmäinen sytostaattihoito. Kaikenkaikkiaan taisimme istua (mies makoili) toimenpiteessä kuusi tuntia. Itse lääkkeiden (kaksi eri lääkettä) tiputtamiseen meni reilu neljä tuntia, valmisteluihin ja lopputohinoihin siis se loppuaika! Oli siinä meikäläiselle selkävaivaiselle istumista, huhhuh! Kokemus hoidosta ja itse tapahtumasta ja tapahtumapaikasta kohtalotovereineen ja hoitajineen oli ihan mukava, jos nyt näissä oloissa voi edes sillä tavalla ajatella. Asiallinen ja ystävällinen kohtelu, ja hoitajalla oli aikaa pysähtyäkin välillä, vaikka hällä oli useita potilaita yhtäaikaa. Kaikki petipaikat olivat käytössä ja melko monella oli saattaja mukana, joten hoitotilat olivat aivan täynnä. Yksityisyyttä ei siis ollut minkäänlaista, mutta jotenkin se ei haitannut. Kotona on nyt sitten jännätty milloin ne pelotellut sivuoireet alkavat. Mies on jo katsellut hiuksiaan sillä silmällä, että joko ne tippuvat, mutta ruokaa hän on makustellut paremmalla ruokahalulla kuin koskaan! Ei tietoakaan pahoinvoinnista - Luojan kiitos siitä! Kuulemma lähinnä "myrkyn" makua suussa. Väsynyt mies on näinä kolmena päivänä ollut - omien sanojensa mukaan vetämätön. Minusta hiukan vaisu. Mutta tänään hän jaksoi jo hakea metsiköstämme juhannuskoivut ja kuljeksia pihalla pitkiä aikoja! Jos jatkossakin menee näin hyvin, olen todella helpottunut!

Ensi maanantaina otetaan verikokeet omassa terveyskeskuksessa ja niiden perusteella sitten päätetään onko tämän jakson toinen sytostaattikerta tiistaina. Joka tapauksessa tiistaina on tiedossa kaupunkireissu, sillä miehen lonkka kuvataan ja nivunen ultrataan tuolloin. Jännitystä siis piisaa ihan rutkaten!

Kaikenkaikkiaan täytyy sanoa, että tämä sytostaattihoitokokemus oli yllättävän positiivinen, erityisesti myös sen suhteen, että saimme erittäin hyvää ja tarpeellista informaatiota ja todella hyvän kohtelun. Siitä suuri kiitos miehen ympärillä hyörineelle hoitajatyttöselle!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti