sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Lääh, puuh!

Puoli tuntia nurmikon leikkuuta koneen perässä kävellen, täysissä hyttysentorjuntapanssareissa (miehen kumpparit, maastopuku, hanskat ja hyttyslakki - ja näistä huolimatta hyttyset ja mäkäräiset on syöny mua joka paikasta!), ja olen aivan puhki!!!! Tukka ja vaatteet märkänä hiestä ja hiki valuu kasvoilla edelleen, vaikka olen jo sisätiloissa ja jo kolmesti pessyt kasvoni kylmällä vedellä!!!! Jokin tässä märässä, hyttysrikkaassa kesässä saa minut ajattelemaan, että muutan kyllä Kemiin asfalttiviidakon puliukkoyksiöön loppukesäksi (yksiöitä ja kaksioita myynnissä kaupungin laitamilla reilulla kymppitonnilla)!!!! Pitäisi jaksaa ottaa vielä tälle päivälle toinen samanmoinen huikonen ja mennä perkaamaan sammaleen ja rikkaruohojen täyttämät kukkapenkit. Ihan hirveesti ei innosta, ainakin pitää ensin saada kunnon päiväkaffet! Mies sanoo, että minun hikistymiseni ja väsähtämiseni ongelman ydin on siinä, että minun pitää aina tehdä kaikki mahdollisimman nopeasti ja äkkiä - suomennettuna varmaankin kyse on siitä, että yritän olla satasen pikajuoksija kuulantyöntäjän kropassa. Räjähtävää voimaa on, mutta se voima loppuu jo kisan alkumetreillä! Mies sensijaan tuolla ulkona ajelee ihan tyynenä ruohonleikkuurattorillaan. Jos minä olen kuulantyöntäjä, hän on sitkeä maratoonari! Ihmeellistä sinnikkyyttä tuolla mun miehellä <3!

perjantai 26. kesäkuuta 2015

On niin kivaa, että!

Jippii!!!!! Mä pääsen suolentähystykseen!!! Olen aina halunnutkin siihen tutkimukseen :P :P :P !!!! No, itse asiassa, itsepähän lääkärin vastaanotolle menin. Alkaa niin kypsyttää, kun ihan sama mitä ruokaa syön ja kuinka vähän tahansa, maha turpoaa kuin kaasupallo ja oikean kylkikaaren alle tulee jäytävä kipu, aivankuin ennen sappileikkausta. Jaiks! Joku tolkku tähän on saatava. Toinen vatsaoire tulee milloin sattuu, mutta pahimpana silloin, kun vatsa on tyhjä. Siihen sain uudet mahansuojalääkkeet. Ei laittanut mahalaukun tähystykseen, joka minun mielestäni olis ollut ihan järkevää tässä tilanteessa, kun joudun säännöllisesti syömään tulehduskipulääkkeitä selän ja jalkojen takia ja oireet närästyksineen ja vatsanpoltteineen on samat kuin kolme vuotta sitten, jolloin minulla tähystyksessä löytyi vatsahaava. Siitä saakka olen syönyt mahansuojalääkettä päivittäin, mutta nyt on oireet palanneet ja tosi vahvoina, siksi vaihdettiin eri mahansuojalääke, jospa se auttaisi. Mahalaukun tähystys on ihan hauska juttu. Kahdesti olen sen kokenut ja kummallakin kerralla nauratti ihan hirveästi oma röyhtäilyni! Mitään kipua tai muuta vastenmielistä en kokenut koko homman aikana. Hassua miten tuotakin toimenpidettä kauhistellaan!

Ajattelisin, että nämä vatsaoireeni ovat elämäntilanteeseen liittyviä stressioireita. Paranevat varmasti aikanaan, kun tilanne miehen sairauden osalta helpottaa. Siihen saakka on koitettava pärjätä lääkkeiden avulla - ja ruokavalion. Aion pienentää ruoka-annoksiani ja siirtyä kevyempiin ruokalajeihin ja vähentää kahvin juontia. Ihan pakko. Näiden oireiden kanssa ei nääs ole enää kovin kivaa. Se sensijaan oli kivaa, että lääkärinäni oli entisen naapurini entinen pikkutyttö. Nykyinen nuori nainen siis. Hän tunnisti minut vasta, kun muistutin kuinka hän pikkutyttönä ajatti tytärtäni puukon kanssa pitkin naapuruston pihoja.

Ensi viikolle varmaankin saan tuon suolentähystysajan. Siitä tuleekin sitten varmaan aivan oma seikkailunsa. Pitäisi nääs saada auto parkkeerattua ison kaupungin keskustaan ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ja mieluiten lähelle tuota lääkärikeskusta, jonka ostopalveluina tähystys tehdään. Huh!

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Rajoitteita

Eilen meillä vähän riideltiin. Tai siis minä rähisin ja mies otti nöyränä vastaan. No kun on miehellä tuo sytostaattihoito meneillään ja se tuhoaa syöpäsolujen lisäksi myös terveitä soluja. Niinpä esim. valkosolut ovat hoitojaksolla hyvin vähissä ja miehen vastutuskyky siis melkoisen huono. Väkijoukkoja välttämällä ja käsien desinfioimisella ym vastaavalla koitetaan pahimmat pöpöt pitää loitolla. Näissä asioissa olemmekin olleet ihan kiitettävän tunnollisia. Eilen sitten kilahdin. Olin vienyt ulkoportaille makkarakeiton jäähtymään, niinkuin kuumia ruokia monesti ennenkin. Nyt oli kattilan kansi jostain syystä lennähtänyt pois kattilan päältä, joten keitto oli alttiina jos millekin pöpölle ja roskalle. Pari harakkaa ja yksi kulkukissa on usein vieraillut portaillamme ja nytkin ajattelin, että syynä kannen tippumiseen on todennäköisesti jokin eläin, joka siis oli saattanut vaikka maistella keittoa. Komensin miehen viemään mahdollisesti saastuneen keiton kompostiin ja tämä lähtikin, tosin hiukan napisten, suorittamaan tehtävää. Palattuaan hän kertoi syöneensä keitosta makkarat. Siitäpäs minä kimpaannuin ja rähjäsin hänelle kuinka turhaa on desinfioida käsiä, jos sitten menee syömään kakittuja makkaroita! Mies möksähti ja lähti omiin oloihinsa. Minä purskahdin itkuun ja märisin onnettomia miehiä, jotka aina tekevät päinvastoin kuin käsketään! Ja pelkäsin. Pöpöjä, ruokamyrkytystä, mitä vain kauheaa! Myöhemmin pyysin mieheltä anteeksi rähinääni. Hän ilmaisi huolensa minun jaksamisestani, kun niin vähästä kimpaannun. Huoli on minullakin. Että jaksaisin olla miehen tukena. Mutta kun tulee näitä säikähdyksiä!

Tänään käytiin sitten taas sairaalassa. Miehen nivuset ultrattiin ja niistä ei Luojan kiitos löytynyt mitään kummallista. Lonkan röntgenkuvan tulosta jäämme odottelemaan. Tämä toisen viikon sytostaatti tippui nopeasti. Ehdimme kuitenkin pohtia hoitajan kanssa edellisen tiputuksen jälkeen syntynyttä kiistelynaihettamme, saako sytostaattihoidon jälkeen pussailla! No, löytyihän vastaus, näiden miehen lääkkeiden osalta oikein kirjasta tarkistettuna: myrkky tosiaankin erittyy muutaman päivän ajan voimakkaasti ihmisen eritteisiin. Virtsata täytyy istuallaan ja huuhdella pönttö kahdesti virtsaamisen jälkeen; ulostamisen jälkeen on alapää pestävä; hiki likaa lakanat ja ne on hyvä vaihtaa muutaman päivän päästä tiputuksesta, ja hien takia ei lapsia saa nukuttaa vieressään - puoliso saa nukkua vieressä sentään! Myös sylki ja sperma sisältävät runsaasti myrkkyjäämiä, joten kondomia on käytettävä koko hoitokauden ajan (siis tarvittaessa toki vain) ja pussailuakin on muutama päivä tiputuksen jälkeen rajoitettava. Melkoinen kriisin paikka siis monelle pariskunnalle!

Ensi viikolla on sitten hoidosta vapaa viikko - ja kahden viikon päästä jatkuu sytostaattihoito pitkällä tiputuksella! Mutta neljäsosa hoidoista on nyt jo takana!



Lisäys tekstiin 26.6.2015:
Syöpälääkäri soitti, nivuset ja lonkat ok!

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Sairaalassakäyntejä juhannusviikolla

Täällä sitä olla öllötellään kahdestaan ja vietetään juhannusta omassa kotona. Viikko oli kiireinen ja rankka, monenlaista on ennättänyt tapahtua! Maanantaina mies kävi keuhkolääkärillä. Käynti oli vähän kummallinen ja ainakin minulle jotenkin pettymys. Lääkäri ei tuntunut ottavan tosissaan miehen kuvausta siitä miten hän läkähtyy pieniäkin tehtäviä suorittaessaan. Lääkäri vain intti, että ei miehellä voi loppua henki, kun lähtötilanne ennen keuhkoleikkausta oli niin hyvä ja keuhkoissa niin iso kapasiteetti! No, sitten hän kuitenkin totesi, että onhan siellä sitä keuhkolaajentumaa, joka voi hankaloittaa tilannetta. Joka tapauksessa hän päätti, että syksyllä tehdään keuhkojen ja sydämen rasitustesti ja mahdolliset työkyvyn arviot - sytostaattihoitojen aikana niitä ei kannata tehdä, kun kunto on huono joka tapauksessa. Pikkuisen outo oli kuitenkin lääkäri ja erityisesti minua ärsytti se, että hän puhui minulle eikä miehelle, aivan kuin mies ei olisi ollut ihan täydessä ymmärryksessä! No, ehkä lääkäreillä on näissä asioissa se kokemus, että vaimot omaksuvat enemmän asioita? Mene ja tiedä!

Tiistaina oli sitten se ensimmäinen sytostaattihoito. Kaikenkaikkiaan taisimme istua (mies makoili) toimenpiteessä kuusi tuntia. Itse lääkkeiden (kaksi eri lääkettä) tiputtamiseen meni reilu neljä tuntia, valmisteluihin ja lopputohinoihin siis se loppuaika! Oli siinä meikäläiselle selkävaivaiselle istumista, huhhuh! Kokemus hoidosta ja itse tapahtumasta ja tapahtumapaikasta kohtalotovereineen ja hoitajineen oli ihan mukava, jos nyt näissä oloissa voi edes sillä tavalla ajatella. Asiallinen ja ystävällinen kohtelu, ja hoitajalla oli aikaa pysähtyäkin välillä, vaikka hällä oli useita potilaita yhtäaikaa. Kaikki petipaikat olivat käytössä ja melko monella oli saattaja mukana, joten hoitotilat olivat aivan täynnä. Yksityisyyttä ei siis ollut minkäänlaista, mutta jotenkin se ei haitannut. Kotona on nyt sitten jännätty milloin ne pelotellut sivuoireet alkavat. Mies on jo katsellut hiuksiaan sillä silmällä, että joko ne tippuvat, mutta ruokaa hän on makustellut paremmalla ruokahalulla kuin koskaan! Ei tietoakaan pahoinvoinnista - Luojan kiitos siitä! Kuulemma lähinnä "myrkyn" makua suussa. Väsynyt mies on näinä kolmena päivänä ollut - omien sanojensa mukaan vetämätön. Minusta hiukan vaisu. Mutta tänään hän jaksoi jo hakea metsiköstämme juhannuskoivut ja kuljeksia pihalla pitkiä aikoja! Jos jatkossakin menee näin hyvin, olen todella helpottunut!

Ensi maanantaina otetaan verikokeet omassa terveyskeskuksessa ja niiden perusteella sitten päätetään onko tämän jakson toinen sytostaattikerta tiistaina. Joka tapauksessa tiistaina on tiedossa kaupunkireissu, sillä miehen lonkka kuvataan ja nivunen ultrataan tuolloin. Jännitystä siis piisaa ihan rutkaten!

Kaikenkaikkiaan täytyy sanoa, että tämä sytostaattihoitokokemus oli yllättävän positiivinen, erityisesti myös sen suhteen, että saimme erittäin hyvää ja tarpeellista informaatiota ja todella hyvän kohtelun. Siitä suuri kiitos miehen ympärillä hyörineelle hoitajatyttöselle!





lauantai 13. kesäkuuta 2015

Keuhkosyöpä

Eilen oli odotettu ja pelätty päivä. Miehen keuhkosyöpäasiaa puitiin vihdoinkin syöpäpoliklinikalla. No, käynnin jälkeen olen edelleen aika ymmälläni, sellainen olo, että kaikki miestä hoitaneet lääkärit ovat jotenkin olettaneet, että meille on perusasiat jo kerrottu, eikä kukaan oikeasti ole varsinaisesta syöpäasiasta kertonut kovinkaan paljon, tai sitten emme ole ole osanneet kuunnella - tai olemme kerrottaessa olleet sen verran shokissa, että olennaiset asiat ovat unohtuneet. Ja tärkeät kysymyksethän tulevat tietenkin vasta jälkikäteen mieleen! No, tiedonmuruista on nyt kuitenkin se olennaisin saatava kiinni ja onneksi meille on jos jonkinlaisia esitteitä annettu kotiin luettavaksi.

Miehen syöpäkasvain, seitsemän senttinen adenokarsinooma (rauhassyöpä), sijaitsi oikeanpuoleisen keuhkon alalohkossa. Leikkauksessa pari kuukautta sitten poistettiin koko kyseinen lohko ja sen mukana otettiin näytteeksi kolme imusolmuketta, joista yhdessä oli etäpesäke. Eilen päätettiin, että ensi viikolla aloitetaan sytostaattihoidot, joilla pyritään tuhoamaan mahdollisesti ympäri elimistöä vaeltavat, kenties jo etäpesäkkeitä muodostamaan ryhtyneet syöpäsolut. Koska keuhkosyöpä uusii helposti, tämä solunsalpaajahoito on siis myös ehkäisemässä uuden syöpäkasvaimen muodostumista (toinen kuulemma miltei yhtä tärkeä syövän uusimisriskin vähentäjä on se, että mies lopetti tupakanpolton pari kuukautta sitten). Hoito annetaan kolmen viikon sykleissä, enimmäisellä viikolla annettava tiputus kestää neljä tuntia, toisen viikon tiputus alle puoli tuntia. Tiputus tapahtuu yhtenä päivänä ko viikkoina. Kolmas viikko on ns vapaaviikko. Sen jälkeen aloitetaan homma uudestaan ja näitä kolmen viikon jaksoja on yhteensä neljä. Tiedossa siis rankka kesä hoitoineen ja sivuvaikutuksineen, jotka kuulemma ovat yksilöllisiä, mutta niitä ilmeisesti jonkin verran tulee jokatapauksessa. Ainakin hiusten ja ihokarvojen lähtö lienee varmaa, tulen siis näkemään mieheni ensimmäistä kertaa ilman viiksiä ja partaa! Eilen päätettiin myös kuvantaa miehen oikea lonkka, koska lonkkaluu ja nivunen ovat olleet kivuliaita - tietenkin olemme jo ehtineet pelätä, että syöpä olisi jo luustossa, adenokarsinooma kun saattaa jo varhain tehdä etäpesäkkeitä muualle elimistöön. Ennen leikkausta tehdyssä ylävatsan tietokonekuvauksessa ei onneksi todettu etäpesäkkeitä sisäelimissä.

Mies on keuhkolohkon poiston jälkeen opetellut uudenlaista elämänrytmiä, jossa ei kauheasti voi hätiköidä eikä hytkyä, sillä leikattu keuhko ilmaisee vajavuutensa herkästi ja mies hengästyy helposti. Hitaasti ja hissunkissun, isoja ponnisteluita välttäen tekee mies nyt arkisia askareitaan, mutta "läkähtymiseltä" ei silti tahdo välttyä, vaan aika-ajoin on pysähdyttävä huilaamaan ja tasoittamaan hegitystä. Keuhkon toimivuus kuulemma onneksi ajanmyötä tästä sentään hiukan paranee, mutta kovaa koulua käy mies, joka on ikänsä tottunut tekemään raskaita hommia. Sairauslomaa kirjoitettiin nyt vuoden loppuun, mutta lääkäri epäili tokko miehestä entisiin levyseppä-hitsaajan hommiin enää on. Kriisin paikka siis siinäkin.

Me elämme nyt tällaista arkea. Säännölliset käynnit seitsemänkymmenen kilometrin päässä yliopistollisessa sairaalassa rytmittävät kesäämme. Kotia ja pihaa hoidamme sen minkä voinniltamme jaksamme, mutta kesän muut suunnitelmat ja isommat projektit on jätettävä sikseen. Niiden aika tulee sitten joskus!

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Olkoon tämä nyt sitten johdanto, ennakkonäyte tuli jo

Reilu viisikymppinen kehäraakki mummu täällä kirjoittelee elämän suuria ja pieniä. Elän unelmaelämää maalla mieheni ja kissamme kanssa. Eläkkeelle jäin 47-vuotiaana, syistä joita en haluaisi ajatella, mutta varmaan ne jossakin vaiheessa tulevat teksteissä esiin. Olen siis kehäraakki, loppuunkulunut, mutta aika-ajoin huollettu. Vähän mieleltänikin, mutta ainakin nyt kropalta. Varaosia löytyy ja lisää tulisi, kun antaisin laittaa. Selkä olisi pitänyt tänä keväänä luuduttaa, mutta juuri nyt en moiseen jouda, sillä mieheltä löytyi keuhkosyöpä. Keuhkopuolikkaana se hoitelee kotihommia kanssani, yksi lohko vietiin pari kuukautta sitten. Jatkosta saanemme lähiaikoina kuulla lisää. Arkeen kuuluu kotielämää maalla omien peltojen keskellä, poronhoitoalueen sisäpuolella, unelmapaikassa, johon muutimme kolme vuotta sitten. Kaupungissa lähemmäs sadan kilometrin päässä asustaa kaksi aikuista lastani puolisoineen ja toisella poikueessa kaksi mummunkultaa pikkupoikaa. Harrastan kotitöiden lisäksi ikääntyneiden liikuntaa (heh), sisustamista oman maun mukaan - välillä hyvän maun rajamailla, ja pihan- ja puutarhanlaittoa (erityisansiot kristallikruunujen ripustelussa pitkin pihaa). Kauniit vanhat tavarat ja huonekalut lumoavat - en siis voi vastustaa niitä, ja niitähän kertyy! Autossa kuuntelen stereoista täysillä (hanat kaakossa ja tyrät rytkyen, niinkuin ruukataan sanoa)virsiä tai suomipopin aamulypsyä. Telkkarista katselen lähinnä uutisia ja propagandaa. Ja dekkarisarjoja. Unelmana on saada elää ja olla öllöttää, kaikenlaista kivaa touhuten, niinkuin tähänkin asti!

Ruohonleikkuuta

Meillä on neljä ruohonleikkuria mistä valita. On bensakäyttöinen, kelaleikkuri ja rattorimallinen - ja sitten minun ikioma akkukäyttöinen ihanuuteni! Ruokapalkalla työnnettävä kelaleikkuri oli virheostos. Sen myönnän. Minulla oli kuvitelma, että kauniina kesäpäivänä työntelen sitä hiljalleen tasaisella kauniilla nurmellamme, kuunnellen käen kukuntaa lähimetsästä ja kurkien huutoa pelloiltamme, valkoisen pitsimekon liehuessa paljaita sääriäni vasten. No pöh! Meidän nurmikko on kaikkea muuta kuin tasainen, onko tuo ihmekkään, kun se on savimaalle mätäs kerrallaan siirretty, paikoin nurmiseoksella vahvistettu. Ei työnny kelaleikkuri mätäksissä, ei, vaikka kuinka kauniisti hymyilisin ja lierihattuani oikoilisin. Myönnettävä se on. Mutta harmitti, kun kuvittelin säästäväni luontoa äänisaasteelta ja pakokaasuilta. No, bensakäyttöinen, itse itseään vetävä kone ei ole minua varten. Saan rytmihäiriöitä sen tärinästä ja kone kiskoo sellaista vauhtia, etten pysy kampurajaloillani mukana. Miehelle jätän se suosiolla. Viime kesänä ostettiin sitten rattorikone. Hieno ja komia ja näppäräliikkeinen. Niin hempuli, että oli loivassa kaarteessa heittämässä minut kyydistä! Mokoman päälle en enää nouse. Sitäpaitsi nurmikkomme rajautuu joka puolelta ojiin. Ajaisin kuitenkin liian liki reunaa ja olisin kohta päälläni ojassa. Ei, en halua! Mutta se akkukone, sähköllä itsensä lataava siro ja kevytliikkuinen koneeni! En vaihtaisi sitä millään pois! Akku on inhimillinen. Se jaksaa pyörittää moottoria kokonaista kaksikymmentä minuuttia - juuri sen verran kuin selkäni kestää kävelyä. Ja lataus tapahtuu tunnissa, niin sopivan ajan kuluessa, että ennätän virvoittaa ja leppuuttaa itseni jatkamaan taas hommia. Tänään olen leikannut kolme kaksikymmenminuuttista. Juuri sopivasti liikuntaa yhdelle päivälle! Selkäni on illalla luultavasti tuskainen ja kipeä, mutta tyytyväinen olen tämän päivän saldooni! Niin - oisihan se mies voinut saman nurmikkomäärän ajella rattorillaan, mutta ei se tänään ehtinyt, kun sillä on potunlaittopäivä, sitäpaitsi minä tarvitsen liikuntaa! Ruohonleikkuri on minulle samanlainen apuväline kuin ostoskärry marketin eläkeläismuoreille. Juuri sopiva etunoja, joka auttaa jaksamaan selän kanssa. Niin kerta. Sitäpaitsi halusin nurmikon leikattavaksi juuri tänään!