torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi vaihtuu

Kulunut vuosi on ollut äärimmäisen raskas ja heitellyt tunteita laidasta laitaan, niinkuin jokainen, jonka läheinen on sairastunut vakavasti, tietää! Mutta tästä vuodesta on selvitty ja nyt on tilanne hyvä! Sen olen tästä vuodesta oppinut, että jokainen päivä on ainutlaatuinen ja arvokas, kaunis sellaisenaan! Nautin elämästä ja olen onnellinen siitä, mitä minulle on suotu! Rakkaan ihmisen rinnalla, muut läheiset tukena, ihanassa kodissa, maailman ihanimmassa paikassa! Kiitän ja iloitsen jokaisesta päivästä!

Eilen käytiin tk:ssa. Taas aivan mahtavan nuoren mieslääkärin vastaanotolla, ymmärsi ja tajusi miehen tämänhetkisen tilanteen täysin ja kirjoitti ilman muuta lisää sairaslomaa tammikuun loppuun, jolloin on syöpäkontrolli (ja alkaa toivottavasti työkyvyn arvioinnit) keuhkotautien polilla. Vaikka miehen tilanne on sinänsä ihan hyvä, raskaisiin töihinsä ei hällä vielä ole paluuta, liekö koskaan enää, sen verran lujille ottaa hengityksen kanssa pienikin ponnistelu, eikäpä tuo selän tilannekaan ole oikein hyvä!

Vanha vuosi päättyy, uusi tulee tilalle, oikein hyvää uutta vuotta meille kaikille!

maanantai 30. marraskuuta 2015

Joulun odottelua

Kissa komistuu ja pyöristyy, kun kaiket päivät vain syö ja nukkuu, miehellä on selkäoireet helpottaneet ja korvakin on hetken aikaa ollut vaiti. Minulla mahatähystys kertoi, että vatsahaava on parantunut, tosin oireita on vielä jonkin verran ja vatsansuojalääkettä komennettiinkin edelleen syömään, mutta muuten ok. Pikku valtakunnassamme on siis tällä hetkellä kaikki hyvin, valmistelemme kaikessa rauhassa joulua ja nautimme suklaasta, kynttilöistä ja uunien pehmeästä lämmöstä - ja tietysti toistemme rakkaasta seurasta!

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Vestibulaari schwannooma...

... eli akustikusneurinooma eli kuulo-taspainohermon hyvänlaatuinen kasvain on siis tuo miehen ns terveestä korvasta löytynyt kasvain. Sairaudesta hyvä selostus yhdistyksen sivuilla:

http://www.akustikusneurinoomayhdistys.com/akustikusneurinooma/

maanantai 9. marraskuuta 2015

Hyvien uutisten päivä!

Tänään tuli puhelu sekä korvapolilta, että tk:sta! Syöpään viittaavaa ei ole korvassa eikä selässä!!! Mikä ilonpäivä! Korvaa toki seurataan ja selästä löytyi paljon neurokirurgille näytettävää, mutta pääasia, että syöpää ei ole!

lauantai 7. marraskuuta 2015

Kasvain korvassa

Miehen pään magneettikuvassa löytyi korvasta kasvain. Terveestä korvasta! Yleensä ko paikalla (nopeasti meille luettiin rtglääkärin lausunto, en muista, enkä tajunnut kovin tarkkaan mitä kerrottiin) oleva kasvain on hyvänlaatuinen. Koska miehellä syöpätausta, lääkärit pohtivat tapausta. Odotamme kirjettä/puhelua asian tiimoilta.
Puolitoista kuukautta kestänyt miehen selän ja jalan oireilu. Selkä kipeä, kipu alas jalkaan, jalassa velttoutta, voimattomuutta ja tunnoton kohta. Lannerangan magneetissa käväistiin pikana, koska se syöpä kummittelee tässäkin taustalla. Odottelemme puhelua lääkäriltä. Toivomme, että kyseessä pelkkä pullistuma eikä se pelätty kasvain!
Pelko palasi takaisin.... Tätä pelkoa ja epäilyäkö se on koko loppuelämä....

torstai 24. syyskuuta 2015

Menieren tauti

Kylläpäs se miehen korvien tinnitus, humina, äänien särkyminen, paineen tunne korvissa ja kohtauksittainen huimaus ja pahoinvointi on selvästi Meniereä, näin korvapolilla todettiin. Diagnoosin saamiseksi pitää kuitenkin olla kuulonalenemaa käyrällä todistettuna kohtauksen välittömässä läheisyydessä. Nyt sitten pitää olla valmiina soittelemaan terveyskeskukseen, jos/kun seuraava kohtaus tulee. Lääkitys kuitenkin aloitettiin jo. Tosin mies on ennenkin noita samaisia lääkkeitä kuurin syönyt, ainakaan silloin ei vaikutusta huomannut. Liekö sitten syynä se, että hän ei lääkkeiden syöntiä jatkanut kovin pitkään.

Vaikka diagnoosi on melko varma, laittoi korvalääkäri kuitenkin lähetteen pään magneettikuvaukseen muiden syiden poissulkemiseksi. Sairastetun syövänkin vuoksi. Hyvä niin!

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Syyskuulumisia

Eilen tuli miehelle kutsu kontrolliin! Pitänee uskaltaa jo alkaa ajatella, että syöpä tosiaan olisi nyt voitettu, sillä seuraava aika keuhkopolille on vasta tammikuun lopulla 2016 ! Sairauslomakin loppuu jo vuoden vaihteessa, joten tässä pitää alkaa orientoitua takaisin työelämään! Tosin sitä työhönpaluuta on aika vaikea vielä kuvitella, sillä mies on edelleen melko heikossa kunnossa, mitä asiaa on pahentanut tiuhaan tulleet Meniere-kohtaukset (tai joita niiden oletamme olevan, korvapolille mennään asiasta ottamaan selvää ensi maanantaina) ja viime päivinä vaivannut noidannuoli, joka sekin on hidastanut melkoisesti menoa! Miehelle piti myös tulla työkyvyn selvitykset ja sydän- ja keuhkorasitustestit ennen töihinpaluuta, niistä ei kuitenkaan ollut kontrollikutsussa mainintaa, joten pitänee niistä vielä kysellä polilta jossain vaiheessa syksyä! Mutta sinänsä näyttää asiat nyt siis hyvältä!

Minä kävin toissapäivänä mahalaukun tähystyksessä. Vatsahaavahan sieltä löytyi taas! Kotiläksyksi tuli uusi mahansuojalääke ja kehotus pysyä erossa tulehduskipulääkkeistä, mikä onkin sitten selkäpotilaalle melkoinen komento, kun korvaavia, yhtä tehokkaita lääkkeitä ei ole osoitettu tilalle! Kuulemma pitää lääkeasiasta keskustella omalääkärin kanssa - minkä ihmeen omalääkärin, kun joka kerta on eri ihminen, jonka kanssa asioi ???!!! No, kahdeksan viikon päästä pääsen sitten kontrolliröyhtäilemään, toivotaan, että kipuoireet alkavat siihen mennessä hellittää. Tähystyslääkäri aikoi myös laittaa omalääkärille suosituksen, että ylävatsani ultrattaisiin varmuuden vuoksi, niin kummalliset ovat vatsaoireeni kipuineen ja turvotuksineen, ja kyllähän mielessä kummittelee myös isäni sairastama maksasyöpä, johon hän lyhyen taistelun jälkeen menehtyi.

Takana on rankka puolivuotinen, ja väsyneitä olemme sairaalareissuista ja huolehtimisesta, mutta miehen paraneminen on nyt kuitenkin se tärkein, odotettu ja rukoiltu uutinen! Siitä olemme äärettömän kiitollisia ja onnellisia!

maanantai 31. elokuuta 2015

Ohi on!

Miehen sytostaattihoidot loppuivat nyt sitten kokonaan, viimeistä tablettiannosta ei tällä viikolla enää oteta. Hoito on kuulemma riittävä. Toivottivat hyvää vointia ja kuntoutumista. Tässä sitä nyt sitten mies kuntoutuu - tuohon polttopuuhommaan ei minua kelpuuteta, ymmärsin, että se on hälle jonkin sorttista terapiaa. Nyt sitten odotellaan keuhkopolin yhteydenottoa ja kuljetaan siellä seuraavat viisi vuotta kontrollissa, ensin tiuhempaan, sitten harvempaan! Olipahan rankka kesä!


lauantai 29. elokuuta 2015

Säikähdys

Miehen viimeinen sytojakso alkoi parin päivän viivellä, ennenkuin saatiin veriarvot kuntoon. Eikäpä ongelmilta vältytty itse tiputuksessakaan! Pitkä tiputus oli saatu puoleenväliin, kun miehellä tuli rinta- ja leukaperätuntemuksia. Tiputus lopetettiin välittömästi ja paikalle kutsuttiin lääkäri sekä sydänfilmin ja verikokeiden ottajat. Lääkärin päätöksellä mies siirrettiin tarkkailuosastolle sydänseurantaan vuorokaudeksi. Onneksi seurannassa ei ilmennyt mitään hälyttävää, joten mies pääsi kotiin seuraavana päivänä. Tosin kardiologi kirjoitti mukaan reseptit primaspanista (lääke infarktin estoon), jota mies syö nyt sitten päivittäin loppuelämänsä ajan ja nitrosuihkeesta vastaisten kipukohtausten varalle. Mies kuuluu kuulemma suuren riskin ryhmään sydämensä puolesta, koska kolesteroli on korkea ja tupakkaa on polttanut neljäkymmentä vuotta! Huh, mikä episodi oli tämäkin, onneksi tällä kertaa selvisimme säikähdyksellä! Maanantaina pitääkin sitten soittaa tablettihoitajalle, otetaanko viimeiset sytotabletit normaalisti ensi viikolla, sydämen puolesta estettä ei ole.

tiistai 18. elokuuta 2015

Pirttipölvästi

Olen lähdössä kaupunkiin ystävää tapaamaan. Jännittää niin perusteellisesti! Ei se ystävän tapaaminen, vaan se, että menen pitkästä aikaa jonnekin muualle kuin sairaalaan. Ja ilman miestä. Osaanko mä edes käyttäytyä? Mitä pitää pukea päälle? Huokaus! Jos musta onkin tullut mökkihöperö, tupauuno, pirttipölvästi??!!!!

lauantai 15. elokuuta 2015

Hyviä uutisia

Eilen käytiin syöpälääkärillä ja keuhkoröntgenissä. Se me jo tiedettiinkin, että se keuhkoissa ollut syöpäkasvain saatiin huhtikuun leikkauksessa pois ja nyt saimme tiedon, että mitään viitteitä syövän leviämisestä ei ole! Vielä yksi sytojakso ja sen jälkeen mies siirtyy keuhkopolin asiakkaaksi! Seurannat toki jatkuvat, mutta hieno on tilanne nyt! Melkein tekee mieli huutaa hurraata! No, nyt on tärkeää pysyä kunnossa vielä tuo viimeinen sytojakso, tämä jakso on miehelle ollut todella rankka pahoinvointeineen, eilen sairaalareissulla mies käveli pitkin seiniä ja joutui monta kertaa oksentamaan, emmekä edelleenkään tiedä, johtuiko huono olo sytoista vai siitä arvellusta Menierestä. Syöpälääkärin arvion mukaan oireet sopisivat Menieren tautiin. No, syksyllä korvapolille, jospa se siellä selviää! Mutta nyt on niin hyvä mieli, ja miehelläkin olo parempi kuin eilen!

tiistai 11. elokuuta 2015

Pahoinvointia ja huimausta

Mies söi eilen kolmannen jakson sytostaattikapselit. Nyt eletään aamuyötä ja mies heräsi valtavaan pahoinvointiin ja huimaukseen. Vessassa oli pakko käydä ja muutama oksennus on nyt tullut, vaikka koittaa maata hiljaa paikoillaan sängyssä. Pahoinvointilääkekin tuli samantien ulos. Nyt emme vaan tiedä onko pahoinvointi- ja huimauskohtaus sytoista johtuvaa, vai onko kohtaus Meniereä, mitä hänen myös on joku lääkäri arvellut sairastavan. Hällä on nimittäin ollut muutaman päivän ajan korvat totaalisen tukossa, mikä on aina ennenkin edeltänyt tuollaista kohtausta. Menieren tautia on siis epäilty, ja syksyllä hänellä onkin noiden korvaongelmien (tinnitus ja tukkoisuus, sekä tuo muutaman kerran kohtauksena tullut huimaus- ja pahoinvointi) vuoksi aika korvapolille tutkimuksiin. Oli mikä oli, toivotaan, että olo pian helpottaa!

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kolmas sytojakso alkoi

Olipahan sairaalareissu eilen! Sytostaattitiputus alkoi jännityksellä, kun miehen verisuonia rei'itettiin ihan urakalla! Tarvittiin kahdeksan yritystä kahden eri hoitajan toimesta ennenkuin kanyyli saatiin paikoilleen! Miehen suonet kuulemma pakenivat ja puhkeilivat! Tunti tuossa mokomassa meni, niinpä tiputusreissusta tuli matkoineen kymmentuntinen! Itse tiputus meni sinänsä lopulta ihan hyvin.

Ensi viikolla on sitten taas kotona otettavien sytojen vuoro, jos veriarvot ok! Ensi viikon varsinainen jännitys on kuitenkin perjantaissa, kun keuhkot röntgataan ja sen päälle on syöpälääkärin vastaanotto, ns vastekontrolli ja jatkosuunnittelu! Huh!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Välipäiviä

Jokin merkitys noilla lääkkeillä on miehen uneen, koska nyt, pidemmän aikaa lääkkeenotosta, hän on taas nukkunut ihan hyvin. Väliviikko hoidoista menossa, lääkkeen sivuvaikutukset hälvenneet, nyt vaan vastustuskyky alimmillaan!

Äidillä on taas kaikki hyvin! Suola-arvojen alhaisuus sai äidin sekavaksi, nyt natrium enemmän kohdillaan, ja äiti ennallaan, samoin turvotus saatiin sairaalassa laskemaan. Nyt lääkkeillä ja niukemmalla veden juomisella tästä eteenpäin! Kyllä säikäytti, mutta onneksi kaikki taas kunnossa!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Sivuoireita sytostaatista

Tuo suun kautta otettava sytostaatti ei olekaan kovin harmiton, vaan sivuoireita on ihan runsain mitoin: Kuvottava olo tulee ja menee, väsymys on tietenkin läsnä, lisänä luuston ja nivelten kivut, mies on maininnut mm leuka- ja rintakivut. Noista rintakivuista hoitaja onneksi ennakolta jo hoksautti, että eivät liity sydämeen. Ja sitten kummallisin, jota emme osaa muuhun yhdistää, on unettomuus, ja silloinkin kun uni tulee, mies herää vähän väliä. Hermothan tuossa menee! Nyt on hoidoissa väliviikko ja vastustuskyky on alimmillaan. Kovasti koitetaan olla varovaisia. Huomenna lähden kuitenkin äitiäni katsomaan, hän on päässyt sairaalasta ja ajelemme Pohjanmaalle tyttären kanssa häntä moikkaamaan. Mies jää killin kanssa kotiin.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Ensimmäiset kotisytostaatit

Maanantaina kävimme labrassa ja tablettihoitajan luona sairaalassa. Koska veriarvot olivat hyvät, sai mies luvan ottaa tiistaina ensimmäistä kertaa sytostaatit kotona tablettien (kapselien) muodossa. Näissä tableteissa pitäisi olla ainakin osittain erilaiset sivuvaikutukset kuin tiputettavassa, vaikka lääke itsessään on sama. Ehkä hiukan enemmän on miehellä ollut pahoinvointia nyt ja jonkinlaista epävarmuutta liikkeissään. Johtuvatko nämä sitten lääkkeestä vai yleisestä voinnista, mene ja tiedä. Sytostaattien suhteen ollaan nyt puolivälissä. Enää jäljellä siis kaksi pidempää tiputusta ja kahdet kotona otettavat lääkkeet. Toistaiseksi mennyt hyvin.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Somen hyvää vai pahaa?

Liityin syöpäsairaiden läheisten facebook-ryhmään. En tiedä onko järkevää. Olen jo lopettanut netistä syöpäsivujen lukemisen, kun olen viimein oppinut, että jokainen syöpä on erilainen ja jokaisen tarina on omanlainen. Onko tämä nyt paluuta entiseen, itsensä pelotteluun?! Voi olla. Katson hetken onko ryhmästä minulle iloa vai haittaa. Päätän sitten jäänkö vai lähdenkö, saanko vertaistukea vai ahdistunko vain.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Lisää murheita

Mies sai tiistaina toisen pidemmän sytostaattitiputuksensa ja nyt on menossa ensimmäinen päivä ilman pahoinvoinninestolääkitystä. Lähti juuri heinää niittämään pellolle, joten ilmeisen kohtuullinen on vointi, kun jaksaa traktorin rattiin! Maanantaina menemme lääkehoitajan pakeille sairaalaan, saamme ohjeet miten otetaan sytostaatit tabletteina kotioloissa. Jotain mystistä niihin liittynee, kun oikein pitää mennä opetukseen! Tabletit on jo tilattu apteekkiin, ja onneksi korvattavuuskin on jo myönnetty, muutoin neljän, kerrallaan tarvittavan tabletin hinta olisi viidettä sataa euroa! Tästä eteenpäin siis tuo lyhyempi tiputushoito korvataan kotioloissa otettavilla tableteilla! Mielenkiintoista!

Miehellä siis kohtuullinen tilanne tällä hetkellä, mutta se toinen asia ja uuden murheen aihe, on, että kahdeksankymppinen äitini on joutunut sairaalaan ja hällä tutkitaan nyt mistä johtuu elimistön suolojen vaje ja siitä aiheutuvat hankalat oireet. Äitiä pitäisi päästä katsomaan jossakin välissä, joko nyt viikonloppuna tai sitten ensi keskiviikkona, kun miehen sytostaattihoidoilta uskaltaa lähteä! Luojalle kiitos, isosiskoni asuu äidin kanssa samalla paikkakunnalla ja on hänen apunaan ja tukenaan siellä, minulla matkaa äidin luo on neljättäsataa kilometriä! Mutta voi tätä huolien määrää! Pikkuhiljaa alkaisi jo tämänsorttinen riittää!

torstai 9. heinäkuuta 2015

Vastustaa

Kyllä nyt vastustaa. Miehen veriarvot laskeneet viimekertaisten sytostaattien myötä niin alas, että ei voida vielä antaa lisää sytoja, vaikka aikataulun mukaan pitäisi. Neutrofiilit ("Veressä olevista leukosyyteistä 40-75 prosenttia on neutrofiilejä, niiden pääasiallinen tehtävä on akuutti tulehdusvaste kudosvaurioon jossa ne syövät ja tuhoavat vaurioituneen kudoksen ja kehoon tunkeutuvat mikrobit, erityisesti bakteerit." Lähde: Solunetti) ovat nyt alhaalla. Tulehdusriski on siis suuri. Kahdesti tällä viikolla otettu labrat ja edelleen siirtyy ensi viikkoon. Maanantaina taas verikoe, tiistaina tiputus, jos arvot ok. Minua tämä hermostuttaa. Miestä ei paljon hätkäytä. Minusta suunnitelmien pitäisi edetä kuin juna, aikataulussa ja oikeita raiteita, mutta näkyvät menevän miten sattuu möykkyisiä ja mutkaisia kärrypolkuja! Huokaus!

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Mietteissäni vaan mietin...

... että on se jännää miten yksin sitä ihminen loppujen lopuksi murheidensa kanssa on. Eipä nytkään juuri kukaan kysele, että miten teillä voidaan, miten te jaksatte, vaikka moni tietää tilanteemme. No työnsä puolesta kysyvät ammatti-ihmiset, kun heitä tavataan, mutta harvalukuinen on ystävissä, tuttavissa se porukka, joka aidosti välittää. Tämän saman koin, kun aikanaan sairastuin ja jouduin pitkille sairaslomille ja lopulta eläkkeelle. Eipä työyhteisöstäkään juuri kukaan kysellyt perääni, vaikka olin samalla työnantajalla 25 vuotta. Joku ystävistä piti yhteyttä, mutta suurin osa kaveruuksista jäi. Joku oli kuulemma valinnut toisen sairastuneen, jota tukea. Minä olisin kaivannut vain kahvitteluseuraa, en niinkään sairauteni jakajaa. Onko vika tässä ajassa vai miksi me ihmiset olemme lakanneet välittämästä? Vai olemmeko välittäneet koskaan? Miksi on niin vaikea kysäistä taakkaansa kantavalta tämän kuulumisia? Onko siinä taustalla pelko, että tulee oikea ryöppy murheita ja valituksia syliin, eikä ole aikaa tai halua niitä vastaanottaa? Vai onko niin, että kullakin on omat murheensa ja hyvä jos ne omansa jaksaa kantaa? Vai koemmeko me, että on tunkeilevaa kysyä, että toinen ei ehkä haluakaan puhua asioistaan? Vai onko sairaus tabu? Mene ja tiedä. Minä kysyn nyt itseltäni mitä kuuluu. Kiitos kysymästä. Ei kuulu kovin hyvää. Miehelläni on syöpä.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Siivousajatuksia

Näin adrenaliinimyrskyn vallassa, hullunkiilto silmissä, keskellä siivousurakkaa on hyvä muistuttaa itseään muutamista elämää (siivousta) helpottavista seikoista: 1. Älä pidä mattoja lattialla, älä ainakaan räsymattoja, jos et jaksa viedä niitä pihalle ja puistella niitä siellä! Räsymattoja on nääs äärimmäisen hankala ja ärsyttävä imuroida, sillä ne ruttaantuvat ja imeytyvät imurin suulakkeeseen, eivätkä pysy millään lattiaa vasten! 2. Älä kerää joka paikkaa pullolleen tyynyjä, älä ainakaan, jos haluat välttää hakkaamasta niitä mattotelineellä puoli päivää pää punaisena! 3. Älä kerää pikkutavaroita hyllyjen/pöytien/yhtään minkään päälle, jos et halua loppupäivää pyyhkiä niistä pölyjä ja järjestellä niitä uudelleen! 4. Älä osta vanhoja painavia huonekaluja, jos joudut aina imuroidessasi siirtelemään niitä ja onnistut joka kerta tökkäämään varpaasi kipeästi siihen chippendalesohvan terävään tassujalkaan! 5. Myy kaikki tavarasi ja tee yläkerrastasi ilmava avaruustila, jossa on vain helposti imuroitavaa lattiapintaa, eikä sängyn (itseasiassa sänkynäkin voisi olla vain pelkkä patja, ettei selkä katkea sängynalustaa imuroidessa) lisäksi yhtään ylimääräistä huonekalua tai tekstiiliä!!! Säilyy järki!!!!

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Lääh, puuh!

Puoli tuntia nurmikon leikkuuta koneen perässä kävellen, täysissä hyttysentorjuntapanssareissa (miehen kumpparit, maastopuku, hanskat ja hyttyslakki - ja näistä huolimatta hyttyset ja mäkäräiset on syöny mua joka paikasta!), ja olen aivan puhki!!!! Tukka ja vaatteet märkänä hiestä ja hiki valuu kasvoilla edelleen, vaikka olen jo sisätiloissa ja jo kolmesti pessyt kasvoni kylmällä vedellä!!!! Jokin tässä märässä, hyttysrikkaassa kesässä saa minut ajattelemaan, että muutan kyllä Kemiin asfalttiviidakon puliukkoyksiöön loppukesäksi (yksiöitä ja kaksioita myynnissä kaupungin laitamilla reilulla kymppitonnilla)!!!! Pitäisi jaksaa ottaa vielä tälle päivälle toinen samanmoinen huikonen ja mennä perkaamaan sammaleen ja rikkaruohojen täyttämät kukkapenkit. Ihan hirveesti ei innosta, ainakin pitää ensin saada kunnon päiväkaffet! Mies sanoo, että minun hikistymiseni ja väsähtämiseni ongelman ydin on siinä, että minun pitää aina tehdä kaikki mahdollisimman nopeasti ja äkkiä - suomennettuna varmaankin kyse on siitä, että yritän olla satasen pikajuoksija kuulantyöntäjän kropassa. Räjähtävää voimaa on, mutta se voima loppuu jo kisan alkumetreillä! Mies sensijaan tuolla ulkona ajelee ihan tyynenä ruohonleikkuurattorillaan. Jos minä olen kuulantyöntäjä, hän on sitkeä maratoonari! Ihmeellistä sinnikkyyttä tuolla mun miehellä <3!

perjantai 26. kesäkuuta 2015

On niin kivaa, että!

Jippii!!!!! Mä pääsen suolentähystykseen!!! Olen aina halunnutkin siihen tutkimukseen :P :P :P !!!! No, itse asiassa, itsepähän lääkärin vastaanotolle menin. Alkaa niin kypsyttää, kun ihan sama mitä ruokaa syön ja kuinka vähän tahansa, maha turpoaa kuin kaasupallo ja oikean kylkikaaren alle tulee jäytävä kipu, aivankuin ennen sappileikkausta. Jaiks! Joku tolkku tähän on saatava. Toinen vatsaoire tulee milloin sattuu, mutta pahimpana silloin, kun vatsa on tyhjä. Siihen sain uudet mahansuojalääkkeet. Ei laittanut mahalaukun tähystykseen, joka minun mielestäni olis ollut ihan järkevää tässä tilanteessa, kun joudun säännöllisesti syömään tulehduskipulääkkeitä selän ja jalkojen takia ja oireet närästyksineen ja vatsanpoltteineen on samat kuin kolme vuotta sitten, jolloin minulla tähystyksessä löytyi vatsahaava. Siitä saakka olen syönyt mahansuojalääkettä päivittäin, mutta nyt on oireet palanneet ja tosi vahvoina, siksi vaihdettiin eri mahansuojalääke, jospa se auttaisi. Mahalaukun tähystys on ihan hauska juttu. Kahdesti olen sen kokenut ja kummallakin kerralla nauratti ihan hirveästi oma röyhtäilyni! Mitään kipua tai muuta vastenmielistä en kokenut koko homman aikana. Hassua miten tuotakin toimenpidettä kauhistellaan!

Ajattelisin, että nämä vatsaoireeni ovat elämäntilanteeseen liittyviä stressioireita. Paranevat varmasti aikanaan, kun tilanne miehen sairauden osalta helpottaa. Siihen saakka on koitettava pärjätä lääkkeiden avulla - ja ruokavalion. Aion pienentää ruoka-annoksiani ja siirtyä kevyempiin ruokalajeihin ja vähentää kahvin juontia. Ihan pakko. Näiden oireiden kanssa ei nääs ole enää kovin kivaa. Se sensijaan oli kivaa, että lääkärinäni oli entisen naapurini entinen pikkutyttö. Nykyinen nuori nainen siis. Hän tunnisti minut vasta, kun muistutin kuinka hän pikkutyttönä ajatti tytärtäni puukon kanssa pitkin naapuruston pihoja.

Ensi viikolle varmaankin saan tuon suolentähystysajan. Siitä tuleekin sitten varmaan aivan oma seikkailunsa. Pitäisi nääs saada auto parkkeerattua ison kaupungin keskustaan ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ja mieluiten lähelle tuota lääkärikeskusta, jonka ostopalveluina tähystys tehdään. Huh!

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Rajoitteita

Eilen meillä vähän riideltiin. Tai siis minä rähisin ja mies otti nöyränä vastaan. No kun on miehellä tuo sytostaattihoito meneillään ja se tuhoaa syöpäsolujen lisäksi myös terveitä soluja. Niinpä esim. valkosolut ovat hoitojaksolla hyvin vähissä ja miehen vastutuskyky siis melkoisen huono. Väkijoukkoja välttämällä ja käsien desinfioimisella ym vastaavalla koitetaan pahimmat pöpöt pitää loitolla. Näissä asioissa olemmekin olleet ihan kiitettävän tunnollisia. Eilen sitten kilahdin. Olin vienyt ulkoportaille makkarakeiton jäähtymään, niinkuin kuumia ruokia monesti ennenkin. Nyt oli kattilan kansi jostain syystä lennähtänyt pois kattilan päältä, joten keitto oli alttiina jos millekin pöpölle ja roskalle. Pari harakkaa ja yksi kulkukissa on usein vieraillut portaillamme ja nytkin ajattelin, että syynä kannen tippumiseen on todennäköisesti jokin eläin, joka siis oli saattanut vaikka maistella keittoa. Komensin miehen viemään mahdollisesti saastuneen keiton kompostiin ja tämä lähtikin, tosin hiukan napisten, suorittamaan tehtävää. Palattuaan hän kertoi syöneensä keitosta makkarat. Siitäpäs minä kimpaannuin ja rähjäsin hänelle kuinka turhaa on desinfioida käsiä, jos sitten menee syömään kakittuja makkaroita! Mies möksähti ja lähti omiin oloihinsa. Minä purskahdin itkuun ja märisin onnettomia miehiä, jotka aina tekevät päinvastoin kuin käsketään! Ja pelkäsin. Pöpöjä, ruokamyrkytystä, mitä vain kauheaa! Myöhemmin pyysin mieheltä anteeksi rähinääni. Hän ilmaisi huolensa minun jaksamisestani, kun niin vähästä kimpaannun. Huoli on minullakin. Että jaksaisin olla miehen tukena. Mutta kun tulee näitä säikähdyksiä!

Tänään käytiin sitten taas sairaalassa. Miehen nivuset ultrattiin ja niistä ei Luojan kiitos löytynyt mitään kummallista. Lonkan röntgenkuvan tulosta jäämme odottelemaan. Tämä toisen viikon sytostaatti tippui nopeasti. Ehdimme kuitenkin pohtia hoitajan kanssa edellisen tiputuksen jälkeen syntynyttä kiistelynaihettamme, saako sytostaattihoidon jälkeen pussailla! No, löytyihän vastaus, näiden miehen lääkkeiden osalta oikein kirjasta tarkistettuna: myrkky tosiaankin erittyy muutaman päivän ajan voimakkaasti ihmisen eritteisiin. Virtsata täytyy istuallaan ja huuhdella pönttö kahdesti virtsaamisen jälkeen; ulostamisen jälkeen on alapää pestävä; hiki likaa lakanat ja ne on hyvä vaihtaa muutaman päivän päästä tiputuksesta, ja hien takia ei lapsia saa nukuttaa vieressään - puoliso saa nukkua vieressä sentään! Myös sylki ja sperma sisältävät runsaasti myrkkyjäämiä, joten kondomia on käytettävä koko hoitokauden ajan (siis tarvittaessa toki vain) ja pussailuakin on muutama päivä tiputuksen jälkeen rajoitettava. Melkoinen kriisin paikka siis monelle pariskunnalle!

Ensi viikolla on sitten hoidosta vapaa viikko - ja kahden viikon päästä jatkuu sytostaattihoito pitkällä tiputuksella! Mutta neljäsosa hoidoista on nyt jo takana!



Lisäys tekstiin 26.6.2015:
Syöpälääkäri soitti, nivuset ja lonkat ok!

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Sairaalassakäyntejä juhannusviikolla

Täällä sitä olla öllötellään kahdestaan ja vietetään juhannusta omassa kotona. Viikko oli kiireinen ja rankka, monenlaista on ennättänyt tapahtua! Maanantaina mies kävi keuhkolääkärillä. Käynti oli vähän kummallinen ja ainakin minulle jotenkin pettymys. Lääkäri ei tuntunut ottavan tosissaan miehen kuvausta siitä miten hän läkähtyy pieniäkin tehtäviä suorittaessaan. Lääkäri vain intti, että ei miehellä voi loppua henki, kun lähtötilanne ennen keuhkoleikkausta oli niin hyvä ja keuhkoissa niin iso kapasiteetti! No, sitten hän kuitenkin totesi, että onhan siellä sitä keuhkolaajentumaa, joka voi hankaloittaa tilannetta. Joka tapauksessa hän päätti, että syksyllä tehdään keuhkojen ja sydämen rasitustesti ja mahdolliset työkyvyn arviot - sytostaattihoitojen aikana niitä ei kannata tehdä, kun kunto on huono joka tapauksessa. Pikkuisen outo oli kuitenkin lääkäri ja erityisesti minua ärsytti se, että hän puhui minulle eikä miehelle, aivan kuin mies ei olisi ollut ihan täydessä ymmärryksessä! No, ehkä lääkäreillä on näissä asioissa se kokemus, että vaimot omaksuvat enemmän asioita? Mene ja tiedä!

Tiistaina oli sitten se ensimmäinen sytostaattihoito. Kaikenkaikkiaan taisimme istua (mies makoili) toimenpiteessä kuusi tuntia. Itse lääkkeiden (kaksi eri lääkettä) tiputtamiseen meni reilu neljä tuntia, valmisteluihin ja lopputohinoihin siis se loppuaika! Oli siinä meikäläiselle selkävaivaiselle istumista, huhhuh! Kokemus hoidosta ja itse tapahtumasta ja tapahtumapaikasta kohtalotovereineen ja hoitajineen oli ihan mukava, jos nyt näissä oloissa voi edes sillä tavalla ajatella. Asiallinen ja ystävällinen kohtelu, ja hoitajalla oli aikaa pysähtyäkin välillä, vaikka hällä oli useita potilaita yhtäaikaa. Kaikki petipaikat olivat käytössä ja melko monella oli saattaja mukana, joten hoitotilat olivat aivan täynnä. Yksityisyyttä ei siis ollut minkäänlaista, mutta jotenkin se ei haitannut. Kotona on nyt sitten jännätty milloin ne pelotellut sivuoireet alkavat. Mies on jo katsellut hiuksiaan sillä silmällä, että joko ne tippuvat, mutta ruokaa hän on makustellut paremmalla ruokahalulla kuin koskaan! Ei tietoakaan pahoinvoinnista - Luojan kiitos siitä! Kuulemma lähinnä "myrkyn" makua suussa. Väsynyt mies on näinä kolmena päivänä ollut - omien sanojensa mukaan vetämätön. Minusta hiukan vaisu. Mutta tänään hän jaksoi jo hakea metsiköstämme juhannuskoivut ja kuljeksia pihalla pitkiä aikoja! Jos jatkossakin menee näin hyvin, olen todella helpottunut!

Ensi maanantaina otetaan verikokeet omassa terveyskeskuksessa ja niiden perusteella sitten päätetään onko tämän jakson toinen sytostaattikerta tiistaina. Joka tapauksessa tiistaina on tiedossa kaupunkireissu, sillä miehen lonkka kuvataan ja nivunen ultrataan tuolloin. Jännitystä siis piisaa ihan rutkaten!

Kaikenkaikkiaan täytyy sanoa, että tämä sytostaattihoitokokemus oli yllättävän positiivinen, erityisesti myös sen suhteen, että saimme erittäin hyvää ja tarpeellista informaatiota ja todella hyvän kohtelun. Siitä suuri kiitos miehen ympärillä hyörineelle hoitajatyttöselle!





lauantai 13. kesäkuuta 2015

Keuhkosyöpä

Eilen oli odotettu ja pelätty päivä. Miehen keuhkosyöpäasiaa puitiin vihdoinkin syöpäpoliklinikalla. No, käynnin jälkeen olen edelleen aika ymmälläni, sellainen olo, että kaikki miestä hoitaneet lääkärit ovat jotenkin olettaneet, että meille on perusasiat jo kerrottu, eikä kukaan oikeasti ole varsinaisesta syöpäasiasta kertonut kovinkaan paljon, tai sitten emme ole ole osanneet kuunnella - tai olemme kerrottaessa olleet sen verran shokissa, että olennaiset asiat ovat unohtuneet. Ja tärkeät kysymyksethän tulevat tietenkin vasta jälkikäteen mieleen! No, tiedonmuruista on nyt kuitenkin se olennaisin saatava kiinni ja onneksi meille on jos jonkinlaisia esitteitä annettu kotiin luettavaksi.

Miehen syöpäkasvain, seitsemän senttinen adenokarsinooma (rauhassyöpä), sijaitsi oikeanpuoleisen keuhkon alalohkossa. Leikkauksessa pari kuukautta sitten poistettiin koko kyseinen lohko ja sen mukana otettiin näytteeksi kolme imusolmuketta, joista yhdessä oli etäpesäke. Eilen päätettiin, että ensi viikolla aloitetaan sytostaattihoidot, joilla pyritään tuhoamaan mahdollisesti ympäri elimistöä vaeltavat, kenties jo etäpesäkkeitä muodostamaan ryhtyneet syöpäsolut. Koska keuhkosyöpä uusii helposti, tämä solunsalpaajahoito on siis myös ehkäisemässä uuden syöpäkasvaimen muodostumista (toinen kuulemma miltei yhtä tärkeä syövän uusimisriskin vähentäjä on se, että mies lopetti tupakanpolton pari kuukautta sitten). Hoito annetaan kolmen viikon sykleissä, enimmäisellä viikolla annettava tiputus kestää neljä tuntia, toisen viikon tiputus alle puoli tuntia. Tiputus tapahtuu yhtenä päivänä ko viikkoina. Kolmas viikko on ns vapaaviikko. Sen jälkeen aloitetaan homma uudestaan ja näitä kolmen viikon jaksoja on yhteensä neljä. Tiedossa siis rankka kesä hoitoineen ja sivuvaikutuksineen, jotka kuulemma ovat yksilöllisiä, mutta niitä ilmeisesti jonkin verran tulee jokatapauksessa. Ainakin hiusten ja ihokarvojen lähtö lienee varmaa, tulen siis näkemään mieheni ensimmäistä kertaa ilman viiksiä ja partaa! Eilen päätettiin myös kuvantaa miehen oikea lonkka, koska lonkkaluu ja nivunen ovat olleet kivuliaita - tietenkin olemme jo ehtineet pelätä, että syöpä olisi jo luustossa, adenokarsinooma kun saattaa jo varhain tehdä etäpesäkkeitä muualle elimistöön. Ennen leikkausta tehdyssä ylävatsan tietokonekuvauksessa ei onneksi todettu etäpesäkkeitä sisäelimissä.

Mies on keuhkolohkon poiston jälkeen opetellut uudenlaista elämänrytmiä, jossa ei kauheasti voi hätiköidä eikä hytkyä, sillä leikattu keuhko ilmaisee vajavuutensa herkästi ja mies hengästyy helposti. Hitaasti ja hissunkissun, isoja ponnisteluita välttäen tekee mies nyt arkisia askareitaan, mutta "läkähtymiseltä" ei silti tahdo välttyä, vaan aika-ajoin on pysähdyttävä huilaamaan ja tasoittamaan hegitystä. Keuhkon toimivuus kuulemma onneksi ajanmyötä tästä sentään hiukan paranee, mutta kovaa koulua käy mies, joka on ikänsä tottunut tekemään raskaita hommia. Sairauslomaa kirjoitettiin nyt vuoden loppuun, mutta lääkäri epäili tokko miehestä entisiin levyseppä-hitsaajan hommiin enää on. Kriisin paikka siis siinäkin.

Me elämme nyt tällaista arkea. Säännölliset käynnit seitsemänkymmenen kilometrin päässä yliopistollisessa sairaalassa rytmittävät kesäämme. Kotia ja pihaa hoidamme sen minkä voinniltamme jaksamme, mutta kesän muut suunnitelmat ja isommat projektit on jätettävä sikseen. Niiden aika tulee sitten joskus!

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Olkoon tämä nyt sitten johdanto, ennakkonäyte tuli jo

Reilu viisikymppinen kehäraakki mummu täällä kirjoittelee elämän suuria ja pieniä. Elän unelmaelämää maalla mieheni ja kissamme kanssa. Eläkkeelle jäin 47-vuotiaana, syistä joita en haluaisi ajatella, mutta varmaan ne jossakin vaiheessa tulevat teksteissä esiin. Olen siis kehäraakki, loppuunkulunut, mutta aika-ajoin huollettu. Vähän mieleltänikin, mutta ainakin nyt kropalta. Varaosia löytyy ja lisää tulisi, kun antaisin laittaa. Selkä olisi pitänyt tänä keväänä luuduttaa, mutta juuri nyt en moiseen jouda, sillä mieheltä löytyi keuhkosyöpä. Keuhkopuolikkaana se hoitelee kotihommia kanssani, yksi lohko vietiin pari kuukautta sitten. Jatkosta saanemme lähiaikoina kuulla lisää. Arkeen kuuluu kotielämää maalla omien peltojen keskellä, poronhoitoalueen sisäpuolella, unelmapaikassa, johon muutimme kolme vuotta sitten. Kaupungissa lähemmäs sadan kilometrin päässä asustaa kaksi aikuista lastani puolisoineen ja toisella poikueessa kaksi mummunkultaa pikkupoikaa. Harrastan kotitöiden lisäksi ikääntyneiden liikuntaa (heh), sisustamista oman maun mukaan - välillä hyvän maun rajamailla, ja pihan- ja puutarhanlaittoa (erityisansiot kristallikruunujen ripustelussa pitkin pihaa). Kauniit vanhat tavarat ja huonekalut lumoavat - en siis voi vastustaa niitä, ja niitähän kertyy! Autossa kuuntelen stereoista täysillä (hanat kaakossa ja tyrät rytkyen, niinkuin ruukataan sanoa)virsiä tai suomipopin aamulypsyä. Telkkarista katselen lähinnä uutisia ja propagandaa. Ja dekkarisarjoja. Unelmana on saada elää ja olla öllöttää, kaikenlaista kivaa touhuten, niinkuin tähänkin asti!

Ruohonleikkuuta

Meillä on neljä ruohonleikkuria mistä valita. On bensakäyttöinen, kelaleikkuri ja rattorimallinen - ja sitten minun ikioma akkukäyttöinen ihanuuteni! Ruokapalkalla työnnettävä kelaleikkuri oli virheostos. Sen myönnän. Minulla oli kuvitelma, että kauniina kesäpäivänä työntelen sitä hiljalleen tasaisella kauniilla nurmellamme, kuunnellen käen kukuntaa lähimetsästä ja kurkien huutoa pelloiltamme, valkoisen pitsimekon liehuessa paljaita sääriäni vasten. No pöh! Meidän nurmikko on kaikkea muuta kuin tasainen, onko tuo ihmekkään, kun se on savimaalle mätäs kerrallaan siirretty, paikoin nurmiseoksella vahvistettu. Ei työnny kelaleikkuri mätäksissä, ei, vaikka kuinka kauniisti hymyilisin ja lierihattuani oikoilisin. Myönnettävä se on. Mutta harmitti, kun kuvittelin säästäväni luontoa äänisaasteelta ja pakokaasuilta. No, bensakäyttöinen, itse itseään vetävä kone ei ole minua varten. Saan rytmihäiriöitä sen tärinästä ja kone kiskoo sellaista vauhtia, etten pysy kampurajaloillani mukana. Miehelle jätän se suosiolla. Viime kesänä ostettiin sitten rattorikone. Hieno ja komia ja näppäräliikkeinen. Niin hempuli, että oli loivassa kaarteessa heittämässä minut kyydistä! Mokoman päälle en enää nouse. Sitäpaitsi nurmikkomme rajautuu joka puolelta ojiin. Ajaisin kuitenkin liian liki reunaa ja olisin kohta päälläni ojassa. Ei, en halua! Mutta se akkukone, sähköllä itsensä lataava siro ja kevytliikkuinen koneeni! En vaihtaisi sitä millään pois! Akku on inhimillinen. Se jaksaa pyörittää moottoria kokonaista kaksikymmentä minuuttia - juuri sen verran kuin selkäni kestää kävelyä. Ja lataus tapahtuu tunnissa, niin sopivan ajan kuluessa, että ennätän virvoittaa ja leppuuttaa itseni jatkamaan taas hommia. Tänään olen leikannut kolme kaksikymmenminuuttista. Juuri sopivasti liikuntaa yhdelle päivälle! Selkäni on illalla luultavasti tuskainen ja kipeä, mutta tyytyväinen olen tämän päivän saldooni! Niin - oisihan se mies voinut saman nurmikkomäärän ajella rattorillaan, mutta ei se tänään ehtinyt, kun sillä on potunlaittopäivä, sitäpaitsi minä tarvitsen liikuntaa! Ruohonleikkuri on minulle samanlainen apuväline kuin ostoskärry marketin eläkeläismuoreille. Juuri sopiva etunoja, joka auttaa jaksamaan selän kanssa. Niin kerta. Sitäpaitsi halusin nurmikon leikattavaksi juuri tänään!