sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Taas jotain uutta

En sittenkään pysty myymään ihanaa kotiani. Ystävät ja läheiset ovat luvanneet auttaa, ammattilaisia kutsun hätätilassa apuun. Jospa minä selviän! Tämä on kotini, täällä ovat rakkaat muistot. Tänne jään.

Terveydentilani huolestuttaa kuitenkin. Olen käynyt tutkimuksissa ja odotan vastauksia. Oireita on koko ajan. Mitä ne kertovat, sen saanen selville lähiviikkoina, kunhan saan tuloksia. Niitä odotellessa koetan elää mahdollisimman normaalisti. Omassa kotona.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Päätös

Raskain mielin, viime postauksen vakuutteluista huolimatta, olen tullut siihen tulokseen, että minun on myytävä taloni. Keinopolveni ja leikkausta vaativa selkäni eivät kertakaikkiaan kykene kaikkiin talon töihin ja pienituloisen eläkeläisen on turha kuvitella voivansa palkata apuja. Talo ja tila vaativat niin paljon. Stressi ja huoli on kova.
Mutta myös syyllisyys on kova. Lupasin miehelleni, että pidän huolen talosta. Nyt en siihen sittenkään kykene. Syytän ja piinaan itseäni, mutta luotan siihen, että talo löytää arvoisensa asukkaat ja huolenpitäjät. En voi muuhun uskoa. Minun on oman mielenrauhani vuoksi ajateltava, että seuraajat kyllä huolehtivat. Toisaalta pitäisi ajatella, että mieheni tuskin haluaisi minun elävän jatkuvan paineen ja stressin alla. Vaikka koti on äärimmäisen rakas, en voi nyt muuta. Kevään mittaan käyn talon varastoja ja komeroita läpi, kesän ollessa kauneimmillaan laitan talon myyntiin, rukoillen, että oikea, taloon rakastuva ostaja löytyy. Sydän itkee verta, mutta päätökseni on nyt tehty.

torstai 8. helmikuuta 2018

Täällä edelleen

Kyllä minä edelleen olen olemassa, vaikka en ole blogejani päivitellyt. Talvi on mennyt vuoroin Lapissa, vuoroin kotona oleillen. Talon kanssa mennyt suht hyvin, vaikka talvea pelkäsin.

Vähän yli vuosi miehen kuolemasta. Henkisesti olen jo pikkuisen enemmän vahvoilla. Enää en joka ilta rukoile omaa kuolemaani, sen verran sisältöä tullut uudelleen elämään. Ikävä on kuitenkin edelleen kova. Itkukin melko herkässä. Jokin stressi minua kalvaa, sillä iho reagoi, aivan kuten välittömästi mieheni kuoleman jälkeen. Onhan tässä monenlaista mietittävää.

Sen olen päättänyt, että talon pidän. Vaikeuksista ja työmäärästä huolimatta. Tämä on koti.

maanantai 28. elokuuta 2017

Miksi asun maalla

Tänään hyvä esimerkki siitä miksi pidän maalla ja nimenomaan täällä omalla kylällä asumisesta. Minulla on ollut tiskikone rikki ja tänään tuli sitten kodinkonekorjaaja paikalle. Kodinkonekorjaaja, joka oli aikoinaan myös talomme rempassa mukana, kysyi miten minä olen jaksanut, kun tuli puhe mieheni kuolemasta. Täällä oikeasti välitetään ihmisestä.

maanantai 14. elokuuta 2017

Itkuksi meni taas

Olen viime viikkoina itkenyt valtavasti, useita kertoja päivässä. Epäilen, ettei tämä ole ihan normaalin surun mukaista. Pitänee ottaa yhteyttä terveyskeskukseen.

Tänään päätin tomerana aloittaa miehen tavaroiden kasaamisen, keräämällä hävittämistä varten apteekkiin miehen lääkkeet. Ensimmäiseksi osui käteeni epilepsialääkepurkki ja itku tuli heti. Kaikki sairauden vaiheet alusta loppuun kertautuivat mielessä.
En ymmärrä miten saan hänen vaatteensa kerättyä pois. Työvaatteet ja saappaat ovat edelleen kuistilla, kaikki muut vaatteet komeroissa. Viimeisellä ambulanssireissulla sairaalaan keräsin kassiin hänelle vaatteita, silmälasit ja kengät. Tavarat ovat edelleen kassissa. Tiedän, että elämän pitäisi jatkua ja minun päästä eteenpäin, on vaan niin kovin vaikeaa päästää irti!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Talo elää

Nyt kun olen elänyt yksin talossani kohta seitsemän kuukautta, olen kiinnittänyt aivan erikoisiin asioihin huomiota. No suurin pelkoni on se, että viemärit menevät tukkoon, kun en kertakaikkiaan tiedä mitä silloin tehdä. Mutta niitä muita asioita onkin sitten hyvä höystää mielikuvituksella vaikka millaisiksi ja heikkohermoisempi voisi olla aika säikkynä: Talossani kuuluu koputusta tämän tästä, mies selitti, että vesijohdot koputtelee, mutta minä ryntään aina ovelle peläten, että siellä on joku ja häpeän jo valmiiksi sotkuista tukkaani ja römppästä kotiasuani. Lattiat narisevat itsekseen, hormit ujeltavat, seinät natisevat, patterit sirisevät, vaikka ovat pois päältä, jääkaappi naputtaa aika-ajoin, katto paukkuu, puunoksat aiheuttavat laahaavaa ääntä seiniin ja kattoon, huonekalut naksahtelevat ja kellot rahisevat ennen lyöntejään, sade rapisee kattoon ja ikkunoihin, talvella pakkanen paukuttaa nurkkia. Viimeaikoina olen jopa tupakan tuoksun ollut havaitsevinani välillä. Nyt kesällä on äänimaailma erityisen korostuneesti herättänyt huomioni, kun kissakaan ei ole sisällä aiheuttamassa ääniä. Aika spuukia, mutta kodikasta. Nämä talon elämisen äänet :).

torstai 3. elokuuta 2017

Hautakiviasiaa ja muutakin

Tilasin tänään miehen haudalle hautakiven. Kiven valmistaja laittoi tietokoneluonnoksen sähköpostiini ja täytyy sanoa, että tuntui aika erikoiselta nähdä omakin nimi hautakivessä, vaikka se luonnostelma olikin. Tilasin nääs kiven, johon molempien nimet mahtuvat rinnakkain ja luonnoksessa kokeilivat miten miehen nimi pitää sijoittaa, että minunkin nimeni aikanaan siihen mahtuu. Kaunis, pelkistetty, musta, suorakaiteen muotoinen kivi kultaisilla kaiverretuilla kirjaimilla ja ristillä tulossa. Meidän näköinen kivi.

Minulla on lipastossani mappi, johon olen perillisiäni varten kerännyt kaikki tärkeät paperini, liittymäsopimukset,rekisterikirjat ym. Tänään tein "Kun olen kuollut" -ohjekirjeen, jonka laitoin mapin ensimmäiseen lokeroon. Siitä selviää toiveeni hautajaisten ja muistotilaisuuden yms suhteen ja annanpa siinä hiukan muitakin ohjeita. Varmaan paperi ajan myötä täydentyy, mutta onpahan jonkinlainen versio olemassa, jos jotain minulle yhtäkkiä sattuu.

Rukoilen edelleen kuolemaani joka ilta. Joka aamu herään yhtä pettyneenä tähän maailmaan. Ikävöin miestäni niin paljon, että haluaisin pian hänen luokseen.