torstai 16. maaliskuuta 2017

Pohdintaa

Kevättä ja kesää kohti ollaan menossa, paljon uusia haasteita tulossa. Miehen kuolemasta on nyt reilu 8 viikkoa. Suru on nyt pysyvä asukas talossa. Se kuuluu nyt arkeeni. Enkä tiedä haluanko sitä poiskaan, ja tuskin koskaan saankaan. Itken edelleen useita kertoja päivässä, ikävä on valtava. Luulen kuitenkin, etten ole pahinta vaihetta vielä kohdannutkaan. Kroppakin reagoi, olen saanut ihottuman ja paino on tippunut miehen kuoleman jälkeen 7 kiloa, vaikka syön ihan hyvin. Käyn joka päivä haudalla ja kotona kynttilä palaa aamusta iltaan miehen kuvan vierellä. Välillä on tunne, että haluaisin pois, rakkaani vierelle, missä minulle on varattuna hautapaikka. Uskovana ihmisenä olen rukoillut paljon. Mm sitä, että Jumala ottaisi minutkin ja pääsisin mieheni luokse. Sitten on kuitenkin hetkiä, jolloin elämä tuntuu elämisen arvoiselta. Lapset ja lapsenlapset, ystävät, jopa harrastukset pitävät elämässä kiinni. Käyn kuntosalilla kolme kertaa viikossa. Ilman tuota kuntoilua en olisi jaksanut ottaa miestäni vastaan ja asettaa lattialle kylkimakuulle, kun hän kohtauksen saadessaan lyyhistyi käsivarsilleni. Ja ilman tuota lihaksiston kunnossapitoa minusta ei olisi taloamme ja pihaamme hoitamaan. Lumityöt näin talvella, kesällä tulee sitten nurmikon leikkuu ja muu puutarhanhoito. Minä elän nyt, vaikken aina haluaisi, kunnioitan kuitenkin niin paljon elämää, että pidän kyllä itsestäni huolta.



https://www.youtube.com/watch?v=hlUTGy2ybKg

tiistai 14. helmikuuta 2017

Arki

Mies siunattiin haudan lepoon viime sunnuntaina. Hautajaiset olivat pienet, mutta kauniit. Muistotilaisuus pidettiin meillä kotona. Nyt on sitten arki alkanut. Papereita on pitänyt etsiä perunkirjoitusta varten ja sitten on nämä talon työt. Täytyy sanoa, että ei sitä nainen tiedä kuin osan talon hommista, kun talossa on mies. Tänä aamuna nukuin pommiin, oli kiire päästä tapaamiseen. Lähdin laittamaan autoa lämpenemään, liukastuin portaissa, kun kukaan ei olut niitä hiekoittanut eilisen suvikelin jäljiltä. Samainen suvikeli oli tiputtanut lumet autotallin katolta tallin ovien eteen ja kas, ovet eivät mahtuneetkaan aukeamaan. Ei auttanut kuin ottaa esiin petkele ja hakata yöllä pakkasessa kivikovaksi jäätynyttä sohjoa ja jäätä hiki hatussa. Voimille se otti ja kylille lähtiessänikin vielä kasvot kiilsivät hiestä, mutta sainpas auton pois tallista! No, nyt on toisenkin tallin ovet saatu jo auki. Käsivarret ja sormet ovat tosin melkoisen kipeät mokomasta jään hakkaamisesta. Paljon on talonpidossa asioita, joita jännitän ja jotka miehellä menisivät rutiinilla. Tulen teko uuneihin on yksi sellainen. Leivinuuni on minulle erityisen pelottava kapistus, mutta olen sentään kerran saanut tulet siihenkin, eikä edes pahasti savuttanut sisälle. Olohuoneen uuni on hiukan vähemmän pelottava onneksi. Tuhkien vienti pihalle on sekin taitolaji. Eräällä kerralla onnistuin kaatumaan tuhkaämpärin kanssa loikkiessani lumivallien yli kohti marjatarhaa. Onneksi vain pohje hieman venähti. Keinopolvien kanssa ei ole ihan leikintekoa kaatuilla. Tuolla reissulla opin, että kännykkä on aina pantava taskuun, vaikka vain piipahtaisi ulkona. Tuonne pakkasiin jos kaatuu ja vääntää polvensa, ei kukaan kuule, vaikka huutaisin kuinka apua - asumme nääs melko yksinäisellä paikalla, lähinaapureita ei ole. Arkeeni kuuluu nyt myös yksinäisyys. Ystäviä toki on, mutta se kodin tyhjyys on niin musertavaa. Vain kissa tuo hiukan eloa kotiin. Olenkin päättänyt pitää itseni liikkeellä. Lasten luo kaupunkiin ajan aika-ajoin ja he puolestaan vierailevat mummulassa. Kolmesti viikossa käyn kuntosalilla, tässä iässä on pakko pitää kunnostaan huolta. Naistenpiiri kokoontuu kerran viikossa ja onpahan minulle kaavailtu vastuunottoa jonkinsorttisesta kyläkammaritoiminnastakin. Tosin en tiedä olenko sellaiseen vielä valmis. Ystäviä tapaan sattumanvaraisesti silloin tällöin. Suurin osa heistä vain asuu niin kovin kaukana. Haudalla käyn päivittäin. Kotia siivoilen, ja kunhan kesä koittaa, alkavat pihatyöt ja niitähän sitten riittää!

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

keuhkokontrolli

Eilen käytiin polilla keuhkokontrollissa. Taannoinen keuhkoja rassannut tulehdus alkaa olla voiton puolella. Kortisonihoitoa vähennetään pikkuhiljaa ja samalla toivottavasti kortisonin nostamat verensokeriarvotkin tippuvat. Keuhkotulehdus nimettiin COPksi, ilmeisesti oli kyseessä epilepsialääkkeiden, sädehoidon, taannoisten sytojen ym aiheuttama keuhkoreaktio. Nyt mies ei enää hengästy ja jaksaminen on jo aivan toista luokkaa kuin ennen joulua. Mittään syöpään viittaavaa ei tutkimuksisssa myöskään löytynyt. Onnellisia olemme!

tiistai 3. tammikuuta 2017

Tänään iloitaan!

Miehellä oli tänään aivoetäpesäkkeen kontrolli, pään magneettikuvaus. Iltapäivällä soittivat sädepolilta, että syksyinen sädetys on onnistunut, aivokasvain ei ole kasvanut, eikä muita muutoksia aivoista löytynyt! Seuraava kontrolli huhtikuussa. Voi tätä ilonpäivää! Ensi viikolla keuhkokontrolli, se toki jännittää.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Lämpöilyä ja hengenahdistusta

Miehellä on jo pari viikkoa ollut lämpöilyä ja hengenahdistusta. Ahdistusta jonkinverran pidempäänkin, sillä laitoimme sen ensin kortisonin nostaman vatsaturvotuksen piikkiin. Nyt kortisonia ei enää mene ja vatsanturvotuskin on hiukan hellittänyt, mutta hengenahdistus jatkuu. Eilen kävimme tk-lääkärissä, verikokeiden mukaan hiukan ovat tulehdusarvot koholla, mutta lääkäri epäili, että kuukausi sitten annettu sädehoitokin voi vielä ko arvoa nostaa. Joka tapauksessa maanantaina otetaan uudet verikokeet ja lisäksi alkuviikosta otetaan keuhkoröntgenkuva. Kun ei vain olisi keuhkokuumetta! Myös niska-hartiaseudun kipuja ja päänsärkyä on miehellä ollut, mutta ne selittynevät tiukoilla ja jännittyneillä niskalihaksilla. Kovasti hiljaista on miehen meno nyt. Lepäilee paljon ja askaroi hyvin rauhalliseen tahtiin, koska pienikin tekeminen laittaa hengen ahtaalle.


Lisäys 10.12.

Mies vietti pari päivää keuhko-osastolla sairaalassa. Kovasti häntä tutkittiin, mutta mitään varmaa diagnoosia ei vielä saatu. Tt-kuvassa keuhkoista löytyi mattalasimuutoksia, jotka voivat viitata monenmoiseen, mm siihen kirottuun syöpään, mutta myös esim jokin lääke on ne voinut saada aikaan. Eilen keuhkot tähystettiin, mitään varsinaista kasvainta ei löytynyt, mutta huuhtelunäytteitä otettiin. Nyt kotona uusien epilepsialääkkeiden (epäily, että epilepsialääkitys olisi keuhkojen tilan voinut aiheuttaa) ja uuden kortisonikuurin kanssa. NSIP eli keuhkojen välikudoksen tulehdus tai lääkereaktio kysymysmerkillä diagnoosiepäilyinä.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Epilepsia

Emme vielä tiedä miten sädetys vaikuttaa epilepsiaan, mutta siihen on syytä varautua, että sairaus on tullut jäädäkseen. Perjantaina mies sai taas kohtauksen. Tällä kertaa seurasin vierestä ihan rauhallisesti kohtauksen etenemistä. Soitin kohtauksen jälkeen päivystykseen ja sain ohjeet, jos kohtaus uusii. Ihmeen rauhallisena pysyin. Jälkikäteen tuli tärinä ja pelko. Nyt seuraan herkeämättä miehen olotiloja, ilmoitteleeko kohtaus tulostaan. Hyvä, että ensi maanantaina on epilepsiahoitajan vastaanotolle aika. Mikäli sairaudesta tulee pysyvä perheenjäsen, minun on voitettava pelkoni ja kyettävä elämään normaalisti, tarkkailematta miestä koko ajan.


Lisäys 7.11.

Tänään käytiin epilepsiahoitajalla ja saimme vastauksia moniin kysymyksiimme. Toden totta, kohtaus ei saa kestää kaikkineen, sekavuustiloineenkaan yli 5 min. Jos kohtaus jatkuu yli tuon ajan, on soitettava apua. Huh, miehellä kohtaukset on kestäneet mielestäni paljon pitempään. Jos uusi kohtaus tulee, täytyy yrittää katsoa kelloa! Lääkitystä tarkistetaan verikokeiden jälkeen. Jospa uusia kohtauksia ei sitten enää tulisi!